Thus Spake Zarathustra: A Book for All and None

By Friedrich Nietzsche

Page 231

individuality is supposed to be shown most tellingly by putting
boots on one's hands and gloves on one's feet, it is somewhat refreshing
to come across a true individualist who feels the chasm between himself
and others so deeply, that he must perforce adapt himself to them
outwardly, at least, in all respects, so that the inner difference
should be overlooked. Nietzsche practically tells us here that it is not
he who intentionally wears eccentric clothes or does eccentric things
who is truly the individualist. The profound man, who is by nature
differentiated from his fellows, feels this difference too keenly to
call attention to it by any outward show. He is shamefast and bashful
with those who surround him and wishes not to be discovered by them,
just as one instinctively avoids all lavish display of comfort or wealth
in the presence of a poor friend.

Chapter XLIV. The Stillest Hour.

This seems to me to give an account of the great struggle which must
have taken place in Nietzsche's soul before he finally resolved to make
known the more esoteric portions of his teaching. Our deepest feelings
crave silence. There is a certain self-respect in the serious man which
makes him hold his profoundest feelings sacred. Before they are uttered
they are full of the modesty of a virgin, and often the oldest sage will
blush like a girl when this virginity is violated by an indiscretion
which forces him to reveal his deepest thoughts.

...

PART III.

This is perhaps the most important of all the four parts. If it
contained only "The Vision and the Enigma" and "The Old and New Tables"
I should still be of this opinion; for in the former of these discourses
we meet with what Nietzsche regarded as the crowning doctrine of his
philosophy and in "The Old and New Tables" we have a valuable epitome of
practically all his leading principles.

Chapter XLVI. The Vision and the Enigma.

"The Vision and the Enigma" is perhaps an example of Nietzsche in his
most obscure vein. We must know how persistently he inveighed against
the oppressing and depressing influence of man's sense of guilt and
consciousness of sin in order fully to grasp the significance of this
discourse. Slowly but surely, he thought the values of Christianity and
Judaic traditions had done their work in the minds of men. What were
once but expedients devised for the discipline of a certain portion of
humanity, had now passed into man's blood and had become instincts. This
oppressive and paralysing sense of guilt and of sin is what Nietzsche
refers to when he speaks

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
-- Myös silmä miehen, manalle menneen, kai kerran vielä vaikenee, kun tuskassa lapsensa suutelee häntä, kätensä ympäri syleillen kiertää; valon liekki kai kerran vielä puhkee, silmä sammunut hehkuen lausuu: "Lapsi! ah lapseni, tiedäthän.
Page 1
Kuin välkäys käy yli vuorien kauhun kaamea tunto.
Page 2
"MUN ONNENI!" San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle puol'päivän torillani värisee.
Page 3
Syv' itku sen --, syvempi vielä ilon-syys: Huol' itkee: kestä en! Vaan ilon miel' on iäisyys --, -- on syvä, syvä iäisyys!" MISTRALILLE Tanssilaulu Mistral-tuuli, pilven turma, mustan murheen kirkas surma pauhaava, sua lemmin ma! Esikoiset saman sylin oomme, kohtalomme ylin yks on ikuisuuksista.
Page 4
niinkuin myrsky _pauhaa_ onnen ylväin hyrsky, henki vapain, kanssasi.
Page 5
.
Page 6
"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän edessämme: mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin, -- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, -- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! "Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: älä salli, että jälkiruuan aikana mietomieliset naiselliset henget karkaavat jälleen kimppuumme! "Sinä yksin teet ilman ympärilläsi voimakkaaksi ja kirkkaaksi! Löysinkö minä milloinkaan maan päällä niin hyvää ilmaa kuin sinun tykönäsi luolassasi? "Monta maata minä olen nähnyt, minun nenäni on oppinut koettelemaan ja arvostelemaan monenlaista ilmaa: mutta sinun tykönäsi minun sieraimeni maistavat suurimman nautintonsa! "Ellei ehkä --, ellei ehkä --, oi suo anteeksi vanha muisto! Suo anteeksi vanha jälkiruokalaulu, jonka minä sepitin kerran erämaan tyttärien joukossa.
Page 7
Sela.
Page 8
.
Page 9
.
Page 10
Miks väistyi Zarathustra ihmisten, eläinten luota? Miks äkkiä pakeni mannerta hän? Kuus tuntee hän yksinäisyyttä --, mut yksinäinen ei kylliksi merikään ollut, hän saarelle nousi, vuorella liekiksi muuttui, hän onkensa etsien aavoille heittää, on jäljellä _seitsemäs_ yksinäisyys.
Page 11
.
Page 12
Oi saavu taas, mun tuntematon jumalani! mun _tuskani!_ mun onneni viimeinen!.
Page 13
.
Page 14
Se ollut ei rohkeutes, ett' epäjumalia kaadoit: vaan että sä itsessäs epäjumalanpalvelijan _löit_ maahan, se oli sun rohkeutes.
Page 15
Tuollapuolen Pohjolan, jään, tämän-päivän, tuollapuolen kuoleman, ypö-yksin: _meidän_ elomme, _meidän_ onnemme! Et maata, et vettä myöten löydä tietä pohjanperäläisten luo: niin ennusti _meistä_ viisas suu.