Thus Spake Zarathustra: A Book for All and None

By Friedrich Nietzsche

Page 223

alive. Hence
his earnest advocacy of noble-morality.

(C.) Nietzsche and Evolution.

Nietzsche as an evolutionist I shall have occasion to define and discuss
in the course of these notes (see Notes on Chapter LVI., par.10, and on
Chapter LVII.). For the present let it suffice for us to know that he
accepted the "Development Hypothesis" as an explanation of the origin of
species: but he did not halt where most naturalists have halted. He
by no means regarded man as the highest possible being which evolution
could arrive at; for though his physical development may have reached
its limit, this is not the case with his mental or spiritual attributes.
If the process be a fact; if things have BECOME what they are, then, he
contends, we may describe no limit to man's aspirations. If he struggled
up from barbarism, and still more remotely from the lower Primates,
his ideal should be to surpass man himself and reach Superman (see
especially the Prologue).

(D.) Nietzsche and Sociology.

Nietzsche as a sociologist aims at an aristocratic arrangement of
society. He would have us rear an ideal race. Honest and truthful in
intellectual matters, he could not even think that men are equal. "With
these preachers of equality will I not be mixed up and confounded. For
thus speaketh justice unto ME: 'Men are not equal.'" He sees precisely
in this inequality a purpose to be served, a condition to be exploited.
"Every elevation of the type 'man,'" he writes in "Beyond Good and
Evil", "has hitherto been the work of an aristocratic society--and so
will it always be--a society believing in a long scale of gradations of
rank and differences of worth among human beings."

Those who are sufficiently interested to desire to read his own detailed
account of the society he would fain establish, will find an excellent
passage in Aphorism 57 of "The Antichrist".

...

PART I. THE PROLOGUE.

In Part I. including the Prologue, no very great difficulties will
appear. Zarathustra's habit of designating a whole class of men or a
whole school of thought by a single fitting nickname may perhaps lead to
a little confusion at first; but, as a rule, when the general drift
of his arguments is grasped, it requires but a slight effort of the
imagination to discover whom he is referring to. In the ninth paragraph
of the Prologue, for instance, it is quite obvious that "Herdsmen" in
the verse "Herdsmen, I say, etc., etc.," stands for all those to-day
who are the advocates of gregariousness--of the ant-hill. And when our
author says: "A robber shall Zarathustra be called by the herdsmen," it
is

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 5
"Koskematon on sieluni ja kirkas kuin vuori aamupäivän paisteessa.
Page 15
tunkeutuneet kylliksi syvälle tähän sieluun! Näin puhuu punainen tuomari: "Minkätähden murhasi tämä pahantekijä? Hän tahtoi ryöstää.
Page 30
Mutta yhdellä erää hänestä tuli erään naisen piika, ja nyt tarvittaisiin, että hänestä tulisi vielä enkelikin.
Page 32
Kunpa hän olisi jäänyt korpeen, kauaksi hyvistä ja vanhurskaista! Ehkä hän olisi oppinut elämään ja oppinut rakastamaan maata -- ja nauruakin! Uskokaa minua, veljeni! Hän kuoli liian varhain; hän olisi itse peruuttanut oppinsa, jos hän olisi tullut minun ikääni! Kyllin jalo hän oli peruuttamaan! Mutta kypsymätön hän oli vielä.
Page 37
" Mutta ihmisen itsensä nimi on tietäväiselle: eläin, jolla on punaiset posket.
Page 49
Vielä nytkin minä olen rikkain ja kadehdittavin minä kaikista yksinäisin! Sillä tehän _olitte_ kuitenkin minun, ja minä olen vieläkin teidän: sanokaa, kenelle muulle kuin minulle sellaisia ruusuomenia puusta putosi? Yhä vieläkin olen teidän rakkautenne perillinen ja maa-ala, teidän muistoksenne vielä minussa kukkivat kirjavat, kesyttömät hyveet, oi, te korkeasti rakastetut! Oi, me olimme luodut jäämään lähelle toisiamme, te ihanat, oudot ihmeet; ettekä te tulleet arkojen lintujen lailla minun ja minun pyyteitteni luo -- ette, vaan kuin uskolliset uskollisen luo! Niin, uskollisuuteen luodut, kuten minä, ja hentoihin iankaikkisuuksiin: täytyykö minun nyt nimittää teitä uskottomuutenne mukaan, te jumalalliset silmäykset ja silmänräpäykset: muita nimiä minä en ole vielä oppinut.
Page 54
Ja hän puhui: täällä on varmaan käynyt jumala minun nukkuessani ja salaa ottanut minulta jotakin? Totisesti, kylliksi tehdäkseen itselleen siitä vaimon! "Ihmeellinen on kylkiluitteni köyhyys!" -- näin puhui jo moni nykyaikainen.
Page 83
Voi tuota suurta kaupunkia! Minä tahtoisin, että näkisin jo sen tulenpatsaan, missä se on palava! Sillä sellaisten tulenpatsaiden täytyy käydä ennen suurta keskipäivää.
Page 86
Täällä aukenevat minulle kaiken olemisen sanat ja sanalippaat: kaikki oleminen tahtoo täällä tulla sanaksi, kaikki tuleminen tahtoo täällä oppia puhumaan minulta.
Page 88
Hyvä! Tässä on minun kallionkielekkeeni, ja tuolla meri: se vyöryy minua kohti, pörhöisenä, hyväilevänä, tuo uskollinen vanha satapäinen koirahirviö, jota minä rakastan.
Page 90
Mutta rikkiviisaat, kaikki nuo papit, maailmaan väsyneet ja ne, joiden sielu on nais- ja orjasukua, -- oi, miten ilkeästi ne ovat ammoisista ajoista vehkeilleet itsekkäisyyden kanssa! Ja se juuri muka olisi oleva hyvettä ja kutsuttava hyveeksi, että vehkeiltäisiin ilkeästi itsekkäisyyden kanssa! Ja "epäitsekkäiksi" -- niin tahtoivat itseään hyvällä syyllä kaikki nuo maailmaan väsyneet pelkurit ja ristihämähäkit.
Page 97
Ja niin on alati heikkojen ihmisten laji: he kadottavat itsensä teillään.
Page 99
Kaikilta eläimiltä on ihminen jo ryöstänyt niiden hyveet: se on, kaikista eläimistä on.
Page 100
Niin minä tahdon miehen ja naisen: toisen vahvaksi sotimaan, toisen vahvaksi synnyttämään, mutta molemmat päällä ja jaloilla vahvoiksi tanssimaan.
Page 101
Nyt teidän tulee olla merenkulkijoita, urhoollisia, kärsivällisiä! Suorina kulkekaa ajoissa, oi veljeni, oppikaa suorina kulkemaan! Meri myrskyää: monet tahtovat nousta pystyyn teidän varassanne.
Page 105
"Sinä julistat, että on olemassa syntymisen suuri vuosi, suurvuoden hirviö: sen täytyy jälleen, tiimalasin lailla, kääntyä alati uudelleen, jotta se uudelleen juoksisi pois ja ulos: -- "-- niin että kaikki nämä vuodet ovat itsensä kaltaisia, suurimmassa ja pienimmässäkin, -- niin että me itse jokaisena suurena vuotena olemme itsemme kaltaisia, suurimmassa ja pienimmässäkin.
Page 134
Hiljaa! "-- Mitä minulle tapahtui: kuule! Onko aika lentänyt matkoihinsa? Enkö minä pudonnut -- kuule! iäisyyden kaivoon? "Mitä minulle tapahtuu? Hiljaa! Minua pistää -- voi sydämeen? sydämeen! Oi murru, murru, sydän, tällaisen onnen, tällaisen piston jälkeen! "-- Kuinka? Eikö maailma juuri ikään tullut täydelliseksi? Pyöreäksi ja kypsäksi? Oi tuota kultaista pyöreätä sormusta -- minne se lentää? Juoksenko sen perästä! Hei! "Hiljaa -- --" (ja tässä Zarathustra ojensihe ja tunsi nukkuvansa.
Page 143
Mutta parempi on olla narrimainen onnesta kuin narrimainen onnettomuudesta, parempi tanssia kömpelösti kuin käydä rammasti.
Page 146
Mutta, jos sellainen himo on teissä _todellinen_, niin tuntuu se minusta sittenkin _mahdottomalta_.
Page 159
Mutta kyyhkyset eivät olleet vähemmin innokkaita osottamaan rakkauttaan kuin jalopeura; ja joka kerta kuin joku kyyhkynen lentää suhahti jalopeuran kuonon ylitse, pudisti jalopeura päätään ja ihmetteli ja nauroi.