Thus Spake Zarathustra: A Book for All and None

By Friedrich Nietzsche

Page 145

so little fate in your
looks?

And if ye will not be fates and inexorable ones, how can ye one day--
conquer with me?

And if your hardness will not glance and cut and chip to pieces, how can
ye one day--create with me?

For the creators are hard. And blessedness must it seem to you to press
your hand upon millenniums as upon wax,--

--Blessedness to write upon the will of millenniums as upon
brass,--harder than brass, nobler than brass. Entirely hard is only the
noblest.

This new table, O my brethren, put I up over you: BECOME HARD!--

30.

O thou, my Will! Thou change of every need, MY needfulness! Preserve me
from all small victories!

Thou fatedness of my soul, which I call fate! Thou In-me! Over-me!
Preserve and spare me for one great fate!

And thy last greatness, my Will, spare it for thy last--that thou mayest
be inexorable IN thy victory! Ah, who hath not succumbed to his victory!

Ah, whose eye hath not bedimmed in this intoxicated twilight! Ah, whose
foot hath not faltered and forgotten in victory--how to stand!--

--That I may one day be ready and ripe in the great noontide: ready and
ripe like the glowing ore, the lightning-bearing cloud, and the swelling
milk-udder:--

--Ready for myself and for my most hidden Will: a bow eager for its
arrow, an arrow eager for its star:--

--A star, ready and ripe in its noontide, glowing, pierced, blessed, by
annihilating sun-arrows:--

--A sun itself, and an inexorable sun-will, ready for annihilation in
victory!

O Will, thou change of every need, MY needfulness! Spare me for one
great victory!---

Thus spake Zarathustra.




LVII. THE CONVALESCENT.

1.

One morning, not long after his return to his cave, Zarathustra sprang
up from his couch like a madman, crying with a frightful voice, and
acting as if some one still lay on the couch who did not wish to rise.
Zarathustra's voice also resounded in such a manner that his animals
came to him frightened, and out of all the neighbouring caves and
lurking-places all the creatures slipped away--flying, fluttering,
creeping or leaping, according to their variety of foot or wing.
Zarathustra, however, spake these words:

Up, abysmal thought out of my depth! I am thy cock and morning dawn,
thou overslept reptile: Up! Up! My voice shall soon crow thee awake!

Unbind the fetters of thine ears: listen! For I wish to hear thee! Up!
Up! There is thunder enough to make the very graves listen!

And rub the sleep and all the dimness and blindness out of thine eyes!
Hear me also with thine eyes: my voice is a medicine even for those

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
-- Myös silmä miehen, manalle menneen, kai kerran vielä vaikenee, kun tuskassa lapsensa suutelee häntä, kätensä ympäri syleillen kiertää; valon liekki kai kerran vielä puhkee, silmä sammunut hehkuen lausuu: "Lapsi! ah lapseni, tiedäthän.
Page 1
Kuin välkäys käy yli vuorien kauhun kaamea tunto.
Page 2
_ VENEZIA Yössä tummassa sillalla seisoin ma.
Page 3
Silopintaa kallioiden vastaas riennän karkeloiden tahtiin viiman kanteleen: kun sa purjehitta ennät, vapahista vapain lennät yli kesyttömän veen.
Page 4
"Sinä? -- totuuden vapaa mieskö?" -- ne ilkkui ei! runoniekka vain! .
Page 5
.
Page 6
Ilmassa seljenneessä, kun kuun sirppi jo hiipii välitse purppuraruskoin vihertäin kateudesta, -- vihamielisnä päivälle, salaa jok' askeleella vitaisten ruusu-uutimiin kunnes ne vaipuvat, yöhön vaipuvat vaalentuin: -- niin vaivuin ma itse kerran totuuden-vimmastani, päivän-kaipiostani, mies väsynyt päivään, valosta sairas, -- alas vaivuin iltahan, varjoon, totuuden yhden tulessa janoten: -- sydän kuuma, sa muistatko vielä, miten janosit silloin? -- maanpaossa luota totuuden kaiken! Vain narri! Vain runoniekka! ERÄMAAN TYTTÄRIEN JOUKOSSA 1.
Page 7
harppuun, pannut jalkansa ristiin ja katseli hiljaisesti ja viisaasti ympärilleen: -- mutta sieraimilla hän imi sisäänsä hitaasti ja kysyvästi ilmaa, ikäänkuin se, joka on maistanut uusissa maissa uutta ilmaa.
Page 8
aavistavaiset tyttö-kissat, Dudu ja Suleika -- mun _ympäri-sfinksitätte_, jott' yhtehen sanaan monet sulloisin tunteet (-- jumal' anteeksi suokoon tämän kielisynnin!.
Page 9
.
Page 10
-- himonhehkuvan kielen se kauaksi viskaa, päin kylmän seijasta korkeutta kaartaa kaulansa -- kärsimätön, vapiseva käärme: tään merkin asetin silmäni eteen.
Page 11
sa kuoleman salaisin, suloisin tunne! -- Ma kuljinko tietäni nopeasti liian? Nyt vasta kun jalkani uupuu, minut katseesi kohtaa, minut onnesi saavuttaa.
Page 12
Hahaa! Ja kidutat minua, narri, kidutat kuoliaaksi ylpeyteni? Suo lempeä -- ken mua lämmittää vielä? ken lempii? kädet kuumat anna, anna sydän-hiillosmaljat minulle, yksinäisimmälle, jonka jää, jää seitsenkertainen opetti janoamaan vihamiehiäkin, suo mulle, suo, vihamies sa julmin, suo mulle -- _itses!_.
Page 13
Mut tarjoa paljon! kilistä täyttä kukkaroa -- sa _pöngität_ heitä muutoin, sa pöngität heidän _hyveitään_.
Page 14
Se raha, jolla koko maailma maksaa, on _maine_ --, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.
Page 15
Niin ratsumies ratsuaan lempii päämaaliin mi hänet vie.