Thoughts Out of Season, Part II

By Friedrich Nietzsche

Page 7

behind him, new
sounds are muffled and meaningless; though his perceptions were never
so intimately felt in all their colour, light and music, and he Seems
to grasp them with his five senses together. All his judgments of
value are changed for the worse; there is much he can no longer
value, as he can scarcely feel it: he wonders that he has so long
been the sport of strange words and opinions, that his recollections
have run around in one unwearying circle and are yet too weak and
weary to make a single step away from it. His whole case is most
indefensible; it is narrow, ungrateful to the past, blind to danger,
deaf to warnings, a small living eddy in a dead sea of night and
forgetfulness. And yet this condition, unhistorical and
antihistorical throughout, is the cradle not only of unjust action,
but of every just and justifiable action in the world. No artist will
paint his picture, no general win his victory, no nation gain its
freedom, without having striven and yearned for it under those very
"unhistorical" conditions. If the man of action, in Goethe's phrase,
is without conscience, he is also without knowledge: he forgets most
things in order to do one, he is unjust to what is behind him, and
only recognises one law, the law of that which is to be. So he loves
his work infinitely more than it deserves to be loved; and the best
works are produced in such an ecstasy of love that they must always
be unworthy of it, however great their worth otherwise.

Should any one be able to dissolve the unhistorical atmosphere in
which every great event happens, and breathe afterwards, he might be
capable of rising to the "super-historical" standpoint of
consciousness, that Niebuhr has described as the possible result of
historical research. "History," he says, "is useful for one purpose,
if studied in detail: that men may know, as the greatest and best
spirits of our generation do not know, the accidental nature of the
forms in which they see and insist on others seeing,--insist, I say,
because their consciousness of them is exceptionally intense. Any one
who has not grasped this idea in its different applications will fall
under the spell of a more powerful spirit who reads a deeper emotion
into the given form." Such a standpoint might be called
"super-historical," as one who took it could feel no impulse from
history to any further life or work, for he would have recognised the
blindness and injustice in the soul of the doer as a condition of
every deed:

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 8
Kolme hengen muutosta minä mainitsen teille: miten hengestä tulee kameli, ja kamelista jalopeura, ja jalopeurasta viimein lapsi.
Page 15
Rohkeus, joka peloittaa kummitukset.
Page 18
Raskaan alakuloisuuden sumussa ja himoiten pieniä sattumia, jotka tuottaisivat kuoleman: näin odottavat he ja purevat hampaansa yhteen.
Page 23
Te rakastatte murhenäytelmiä ja kaikkea, mikä sydäntä järkyttää? Mutta minä olen epäluuloinen narttuanne kohtaan.
Page 31
Toisilla vanhenee ensin sydän ja toisilla henki.
Page 35
"Ystäväni ovat minulta kadonneet; hetki on saapunut, jolloin minun tulee kadonneitani etsiä!" -- Näin sanoen ponnahti Zarathustra ylös, mutta ei kuten huolestunut, joka etsii ilmaa, vaan pikemmin kuin haltioitunut tietäjä ja laulaja.
Page 52
Ja vasta kun hän kääntyy pois itsestään, on hän juokseva oman varjonsa yli -- ja, totisesti! _aurinkonsa_ helmaan.
Page 57
Me olemme toisillemme vieraita, ja heidän hyveensä ovat minulle vieläkin vastenmielisempiä kuin heidän vääryytensä ja väärät arpansa.
Page 61
Mutta tämä on se puhe, jonka Zarathustra piti, kun hän heräsi; mutta hänen äänensä kaikui hänen oppilailleen kuin kaukaisesta etäisyydestä: "Kuulkaa, minkä unen minä näin, ystävät, ja auttakaa minua selittämään.
Page 69
Kun nyt Zarathustra nousi näin vuorta ylös, ajatteli hän tietä astuessaan monia yksinäisiä vaelluksia nuoruudesta saakka, ja miten monelle vuorelle ja harjanteelle ja huipulle hän jo oli noussut.
Page 72
-- Mutta minussa on jotakin, jota minä kutsun rohkeudeksi: se löi minulta tähän saakka kuoliaaksi jokaisen alakuloisuuden.
Page 84
Äsken näin hänen kumarana -- ryömivän ristin luo.
Page 85
Pikemmin: he ovat kerran itsensä kuoliaaksi -- _nauraneet_! Se tapahtui silloin, kun eräs jumala itse lausui jumalattomimman sanan, -- sanan: "On olemassa yksi ainoa jumala! Ei sinun pidä muita jumalia pitämän minun edessäni!" -- -- vanha äkäparta jumalaksi, kateellinen, hairahtui näin: -- Ja kaikki jumalat nauroivat silloin ja vaappuivat istuimillaan ja huusivat: "Eikö tämä juuri ole jumalallisuutta, että on olemassa jumalia, mutta ei yhtään jumalaa?" Kenellä korvat on, hän kuulkoon! -- Näin puhui Zarathustra siinä kaupungissa, jota hän rakasti ja jota kutsutaan "Kirjavaksi lehmäksi".
Page 94
Olla tosi -- sitä eivät monet voi! Ja ken voi, hän ei vielä tahdo sitä! Mutta vähimmän voivat sitä hyvät.
Page 98
Mitenkä te sitten tahdotte olla _maailmaanväsyneitä_! Maailmaanväsyneet! Ja vielä te ette ole edes tulleet poistemmatuiksi maasta.
Page 100
Maanjäristys saattaa ilmi uusia lähteitä.
Page 105
Suuresta kaipuusta.
Page 134
Silloin Zarathustra juoksi luolalleen; ja katso! mikä näytelmä häntä odotti tämän kuuleman jälkeen! Sillä siellä he istuivat kaikki yhdessä, joiden ohitse hän oli päivällä käynyt: oikeanpuolinen kuningas ja vasemmanpuolinen kuningas, vanha loihtija, paavi, vapaaehtoinen keräjäläinen, varjo, hengeltä tunnollinen, surumielinen tietäjä ja aasi; mutta rumin ihminen oli pannut päähänsä kruunun ja kietonut ympärilleen kaksi purppuravyötä, -- sillä kaikkien rumien tavoin hän mielellään puki itsensä valhepukuun ja näytteli kaunista.
Page 135
Paljoa ei puutu, että rohkeutemme ei käy ylimieliseksi.
Page 152
Sinä käyt suoria ja käyriä teitä; sinä välität siitä vähän, mikä meistä ihmisistä näyttää suoralta tai käyrältä.