Thoughts Out of Season, Part II

By Friedrich Nietzsche

Page 117

banishing him as an
enemy, just as it bans a religion that exalts itself to be its judge.
The man who consents to be a state philosopher, must also consent to
be regarded as renouncing the search for truth in all its secret
retreats. At any rate, so long as he enjoys his position, he must
recognise something higher than truth--the state. And not only the
state, but everything required by it for existence--a definite form
of religion, a social system, a standing army; a _noli me tangere_ is
written above all these things. Can a University philosopher ever
keep clearly before him the whole round of these duties and
limitations? I do not know. The man who has done so and remains a
state-official, is a false friend to truth; if he has not,--I think
he is no friend to truth either.

But general considerations like these are always the weakest in their
influence on mankind. Most people will find it enough to shrug their
shoulders and say, "As if anything great and pure has ever been able
to maintain itself on this earth without some concession to human
vulgarity! Would you rather the state persecuted philosophers than
paid them for official services?" Without answering this last
question, I will merely say that these "concessions" of philosophy to
the state go rather far at present. In the first place, the state
chooses its own philosophical servants, as many as its institutions
require; it therefore pretends to be able to distinguish the good and
the bad philosophers, and even assumes there must be a sufficient
supply of good ones to fill all the chairs. The state is the
authority not only for their goodness but their numbers. Secondly, it
confines those it has chosen to a definite place and a definite
activity among particular men; they must instruct every undergraduate
who wants instruction, daily, at stated hours. The question is
whether a philosopher can bind himself, with a good conscience, to
have something to teach every day, to any one who wishes to listen.
Must he not appear to know more than he does, and speak, before an
unknown audience, of things that he could mention without risk only
to his most intimate friends? And above all, does he not surrender
the precious freedom of following his genius when and wherever it
call him, by the mere fact of being bound to think at stated times on
a fixed subject? And before young men, too! Is not such thinking in
its nature emasculate? And suppose he felt some day that he had no
ideas just then--and yet must

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 2
Mutta vanhurskas on hehkua ja hiiltä!" Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun säälistäni! Eikö sääli ole risti, mihin se naulitaan, joka ihmisiä rakastaa? Mutta minun säälini ei ole ristiinnaulitsemista.
Page 4
Ja viimein paljon myrkkyä suloiseksi kuolemaksi.
Page 8
Yksineläjille laulan minä lauluni ja kaksineläjille; ja kenellä vielä korvat on ennenkuulumattomalle, hänen sydämensä tahdon tehdä onnestani raskaaksi.
Page 20
Tämän merkin annan minä teille: jokainen kansa puhuu omaa kieltään hyvästä ja pahasta: sitä ei naapuri ymmärrä.
Page 26
Minä tahtoisin, että te olisitte väsyneitä kaikenlaisiin lähimmäisiin ja lähimmäisten naapureihin; niin täytyisi teidän itsestänne luoda ystävänne ja hänen tulviva sydämensä.
Page 43
Luokaa vain puhtaat silmänne minun riemuni kaivoon, ystävät! Miten se voisi käydä sekaiseksi siitä! Naurua säteilevä se on teitä vastaan puhtaudellaan.
Page 60
"Ei uuden melun keksijäin ympäri: uusien arvojen keksijäin ympäri pyörii maailma: _kuulumattomasti_ se pyörii.
Page 63
-- Lunastuksesta.
Page 68
"Saada aikaan suurta on vaikeata: mutta vaikeampaa on suuresti käskeä.
Page 104
"Laula ja kuohu yli ääriesi, oi Zarathustra, paranna uusilla lauluilla sielusi: jotta sinä kantaisit suuren kohtalosi, jollaista ei yhdelläkään.
Page 107
l.
Page 114
"Sinä huono julistaja, sanoi Zarathustra viimein, se on hätähuuto ja ihmisen huuto, se mahtaa nousta jostakin mustasta merestä.
Page 126
"Minä tunnen sinut kyllä, puhui hän metallisella äänellä: sinä olet _jumalan murhaaja_! Anna minun mennä.
Page 127
"Jokainen toinen olisi heittänyt minulle almunsa, säälinsä, katsein ja sanoin.
Page 130
Sinä itse tiedät sen vielä paremmin kuin minä.
Page 137
jalosyntyisiä minulle.
Page 139
"Ihmisen täytyy tulla paremmaksi ja pahemmaksi" -- niin minä opetan.
Page 144
"Minä tunnen teidät, te korkeammat ihmiset, minä tunnen hänet -- minä tunnen myöskin tuon häijyhengen, jota minä rakastan vastoin tahtoani, tuon Zarathustran: hän itse tuntuu minusta hyvin usein ihanalta pyhimysnaamiolta, "-- uudelta kummalliselta valheverholta, joka miellyttää minun pahaa henkeäni, tuota alakuloista perkelettä: -- minä rakastan Zarathustraa, niin minusta usein tuntuu, pahan henkeni takia.
Page 150
1.
Page 151
He ovat oppineet nauramaan jo itseänsä: kuulenko minä oikein? "Minun miehenruokani vaikuttaa, minun mehu- ja voimakieleni: ja totisesti, minä en ravinnut heitä vihanneksilla! Vaan sotilasruualla, valloittajaruualla: uusia pyyteitä minä herätin.