The Will to Power, Book I and II An Attempted Transvaluation of all Values

By Friedrich Nietzsche

Page 53

violent hand-to-hand struggles and irruptions on their
account: the coming century is likely to be convulsed in more than
one spot, and the Paris Commune, which finds defenders and advocates
even in Germany, will seem to have been but a slight indigestion
compared with what is to come. Be this as it may, there will always
be too many people of property for socialism ever to signify anything
more than an attack of illness: and these people of property are like
one man with one faith, "one must possess something in order _to
be_ some one." This, however, is the oldest and most wholesome of
all instincts; I should add: "one must desire more than one has in
order to _become_ more." For this is the teaching which life itself
preaches to all living things: the morality of Development. To have
and to wish to have more, in a word, _Growth_--that is life itself.
In the teaching of socialism "a will to the denial of life" is but
poorly concealed: botched men and races they must be who have devised
a teaching of this sort. In fact, I even wish a few experiments might
be made to show that in a socialistic society, life denies itself,
and itself cuts away its own roots. The earth is big enough and man
is still unexhausted enough for a practical lesson of this sort and
_demonstratio ad absurdum_--even if it were accomplished only by a vast
expenditure of lives--to seem worth while to me. Still, Socialism,
like a restless mole beneath the foundations of a society wallowing in
stupidity, will be able to achieve something useful and salutary: it
delays "Peace on Earth" and the whole process of character-softening of
the democratic herding animal; it forces the European to have an extra
supply of intellect,--that is to say, craft and caution, and prevents
his entirely abandoning the manly and warlike qualities,--it also saves
Europe awhile from the _marasmus femininus_ which is threatening it.


126.

The most favourable obstacles and remedies of modernity:

(1) Compulsory _military service_ with real wars in which all joking is
laid aside.

(2) _National_ thick-headedness (which simplifies and concentrates).

(3) Improved _nutrition_ (meat).

(4) Increasing _cleanliness_ and wholesomeness in the home.

(5) The predominance of _physiology_ over theology, morality,
economics, and politics.

(6) Military discipline in the exaction and the practice of one's
"duty" (it is no longer customary to praise).


127.

I am delighted at the military development of Europe, also at the inner
anarchical conditions: the period of quietude and "Chinadom" which
Galiani prophesied for this century is now over. Personal and _manly_
capacity, bodily capacity recovers its value, valuations

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 2
Yli-ihminen on maan tarkoitus.
Page 7
Mutta viimein aukenivat hänen silmänsä: ihmetellen katseli Zarathustra metsän siimekseen ja hiljaisuuteen, ihmetellen katseli hän sisimpäänsä.
Page 24
Oletko puhdas ilma ja yksinäisyys ja leipä ja lääke ystävällesi? Moni ei saata katkoa omia kahleitaan ja kuitenkin hän on ystävälleen vapauttaja.
Page 25
Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli.
Page 27
Huutava sinä olet kerran: "Kaikki on petosta!" On olemassa tunteita, jotka tahtovat surmata yksinäisen; ellei se heille onnistu, no niin, silloin heidän itsensä täytyy kuolla! Mutta voitko sinä olla murhaaja? Tunnetko, veljeni, jo sanan "ylenkatse"? Ja tuskan oikeudentunnossasi olla oikeamielinen niitä kohtaan, jotka sinua ylenkatsovat? Sinä pakotat monet oppimaan itsesi uudestaan; siitä he syyttävät sinua ankarasti.
Page 42
Elämä on riemun kaivo; mutta missä roskaväki juo mukana, siellä ovat kaikki kaivot myrkytettyjä.
Page 44
Ja jos he käyvät hienoiksi ja kylmiksi, niin se ei ole henki, vaan kateus, joka tekee heidät hienoiksi ja kylmiksi.
Page 67
Viisari liikahti, minun elämäni kello veti henkeä, milloinkaan en ole kuullut sellaista hiljaisuutta ympärilläni: niin että minun sydämeni kauhistui.
Page 78
Ja tämänkin minä opin heidän joukossaan: ylistäväinen teeskentelee, ikäänkuin hän antaisi takaisin, mutta todellisuudessa hän tahtoo saada enemmän lahjoja! Kysykää minun jalaltani, miellyttääkö sitä heidän ylistys- ja houkuttelulaulunsa! Totisesti, sellaisen tahdin ja tikityksen mukaan se ei tahdo tanssia eikä seisoa hiljaa.
Page 89
Vallanhimo: maanjäristys, joka murtaa ja aukimurtaa kaiken lahon ja onton; valkeiksi sivuttujen hautojen vyöryvä jyrisevä rankaiseva rikkimurtaja; salamoiva kysymysmerkki ennenaikaisten vastausten jälkeen.
Page 93
Minun viisas kaipuuni huusi ja nauroi näin minusta, se joka on vuorilla syntynyt, kesytön viisaus totisesti! -- minun suuri kohisevasiipinen kaipuuni.
Page 96
Ja ken yhä "pui olkia", miten hän saisi puhua pahaa puimisesta! Sellaiselta narrilta täytyy tukkia suu! Sellaiset istuutuvat pöytään eivätkä tuo mitään mukanaan, eivät edes hyvää nälkää: -- ja nyt he herjaavat "kaikki on turhaa!" Mutta syödä ja juoda hyvin, oi veljeni, ei ole totisesti mikään turha taito! Rikkokaa, rikkimurtakaa noiden ainiaan-ilotonten taulut! 14.
Page 103
-- -- "Oi Zarathustra, sanoivat eläimet nyt, sellaisille, jotka ajattelevat niinkuin me, tanssivat kaikki kappaleet itsestään: saapuu ja sulkee käden käteen ja nauraa ja pakenee -- ja tulee takaisin.
Page 104
Ja jos tervekin tahtoo lauluja, niin hän tahtoo kuitenkin toisia lauluja kuin elpyvä.
Page 108
"Jo uuvut niin kovin? Sinut kannan ma pois, mun auki on syli! Ja jos lie jano sun, -- mulla jotain kyll' ois, mut ei mene se huultesi yli! -- "-- Oi kirottu notkea käärme ja noita, mi vilkut! Miss' olet? Mut poskiini sun kätes jättänyt on punapilkut! "Sun paimenes lammasmainen en tahdo olla ma! Sa noita, jos sulle lauloin, sa koht' olet -- kirkuva! "Sa tanssiva, kirkuva olet mun ruoskani iskuista! En unhoittanut kai ruoskaa? -- Nyt kavahda!" -- 2.
Page 111
Eräänä päivänä, kun hän istui kivellä luolansa edustalla ja hiljaa katseli ulos -- sieltä näkyy nimittäin ulos merelle ja yli kiemurtelevien kuilujen --, silloin hänen eläimensä kulkivat mietiskeleväisinä hänen ympärillään ja asettuivat viimein hänen eteensä.
Page 121
Oi saavu taas, mun tuntematon jumalani! mun tuskani! mun -- onneni viimeinen! 2.
Page 124
"Hän oli umpimielinen jumala, täynnä salaisuuksia.
Page 139
"Ihminen on paha" -- niin puhuivat kaikki viisaimmat minulle lohdutukseksi.
Page 142
Ja, totisesti, kuvapatsaaksi minä en tullut, vielä minä en seiso tuolla, jäykkänä, tylsänä, kivettyneenä, pilarina; minä rakastan nopeata juoksua.