The Twilight of the Idols - The Antichrist Complete Works, Volume Sixteen

By Friedrich Nietzsche

Page 157

remain silent. But my will to the
Superman bids me speak and sacrifice even my friends."

"I would fain form and transform you, how could I endure things
otherwise!"


67

The history of higher man. The rearing of the better man is
incalculably more painful. The ideal of the necessary sacrifice which
it involves, as in the case of Zarathustra, should be demonstrated: A
man should leave his home, his family and his native land. Live under
the scorn of the prevailing morality. The anguish of experiments and
errors. The solution of all the joys offered by the older ideals (they
are now felt to be partly hostile and partly strange).


68

What is it which gives a meaning, a value, an importance to things?
It is the creative heart which yearns and which created out of this
yearning. It created joy and woe. It wanted to sate itself also with
woe. Every kind of pain that man or beast has suffered, we must take
upon ourselves and bless, and have a goal whereby such suffering would
acquire some meaning.


69

Principal doctrine: the transfiguration of pain into a blessing, and of
poison into food, lies in our power. The will to suffering.


70

Concerning heroic greatness as the only state of pioneers. (A yearning
for utter ruin as a means of enduring one's existence.)

We must not desire one state only; we must rather desire to be
periodical creatures--like existence.

Absolute indifference to other people's opinions (because we know their
weights and measures), but their opinions of themselves should be the
subject of pity.


71

Disciples must unite three qualities in themselves: they must be
true, they must be able and willing to be communicative, they must
have profound insight into each other.


72

All kinds of higher men and their oppression and blighting (as a case
in point, Duhring, who was ruined by isolation)--on the whole, this
is the fate of higher men to-day, they seem to be a species that is
condemned to die out: this fact seems to come to Zarathustra's ears
like a great cry for help. All kinds of insane degenerations of higher
natures seem to approach him (nihilism for instance).


73

_Higher Men who come to Zarathustra in Despair._

Temptations to return prematurely to the world--thanks to the
provocation of one's sympathies.

1. The rolling stone, the homeless one, the wanderer:--he who has
unlearned the love of his people because he has learned to love many
peoples,--the good European.

2. The gloomy, ambitious son of the people, shy, lonely, and ready for
anything,--who chooses rather to be alone than to be a destroyer,--he
offers himself as an instrument.

3. The ugliest man, who is

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 0
Ylistetyistä viisaista.
Page 4
Mutta pidetään huoli, ettei huvitus rasita.
Page 17
Paremmin kuin sanasi sanoo silmäsi minulle vaarasi suuruuden.
Page 27
Mutta kerran on yksinäisyytesi tekevä sinut väsyneeksi, kerran on ylpeytesi taipuva ja rohkeutesi lannistuva.
Page 48
"Onko se kaunis? Mistä minä tiedän! Mutta sillä saa vanhimmatkin toutaimet houkutelluksi.
Page 56
Auringon janon suutelemaksi ja imemäksi se _tahtoo_ tulla; ilmaksi se _tahtoo_ tulla ja korkeudeksi ja valon uraksi ja itse valoksi! Totisesti, auringon lailla minä rakastan elämää ja kaikkia syviä meriä.
Page 58
" Mutta Zarathustra pudisti päätään ja hymyili.
Page 65
' "Kaikki 'Oli' on sirpaletta, arvoitusta, kauhistuttavaa sattumaa -- kunnes luova tahto sanoo siihen: 'mutta niin minä tahtoisin!' -- kunnes luova tahto sanoo siihen: 'mutta niin minä tahdon! Niin minä olen tahtova!' "Mutta puhuiko se jo niin? Ja milloinka se tapahtuu? Onko tahto riisuttu jo oman hulluutensa valjaista? "Onko tahto tullut jo itselleen lunastajaksi ja ilontuojaksi? Onko se unhoittanut koston hengen ja kaiken hammastenkiristyksen? "Ja ken opetti sille sovituksen ajan kanssa, ja korkeamman kuin kaikki sovitus on? "Korkeampaa kuin kaikki sovitus täytyy sen tahdon tahtoa, joka on tahto valtaan --: mutta miten tämä on tapahtuva? ken opettaa sille vielä takaisintahtomisenkin?" -- Mutta tässä kohdassa puhetta tapahtui, että Zarathustra äkkiä keskeytti ja oli aivan sellaisen näköinen, joka äärimmilleen kauhistuu.
Page 67
Ihmistenkin joukossa on kuuman auringon ihania sikiöitä ja paljon pahuuden ihmettä.
Page 75
Ja hän odotti onnettomuuttaan koko yön: mutta hän odotti turhaan.
Page 82
"He kiihoittavat toisiaan eivätkä tiedä mihin.
Page 104
Minun huokaukseni istui kaikilla ihmishaudoilla eikä voinut enää nousta ylös; minun huokaukseni ja kysymiseni vaikeroi ja tukahutti ja kalvoi ja valitti päivin ja öin: -- "oi, ihminen palaa iankaikkisesti takaisin! Pieni ihminen palaa iankaikkisesti takaisin!" -- Alastomina olin kerran nähnyt molemmat, suurimman ihmisen ja pienimmän ihmisen: liiaksi toistensa kaltaisina, -- liian-inhimillisenä suurimmankin! Liian pieni suurin! -- se oli minun kyllästymiseni ihmiseen! Ja pienimmänkin iankaikkinen takaisintulo! se oli minun kyllästymiseni kaikkeen olemassaoloon! Oi, iljetys! lljetys! lljetys! -- -- Näin puhui Zarathustra ja huokasi ja vapisi; sillä hän muisti sairautensa.
Page 117
"Mutta mitä apua siitä! Yhä uudelleen sinä pistit lauseillasi meitä korvaan ja sydämeen.
Page 122
Vanha loihtija oli hetken vaiti, sitten hän sanoi: "Koettelinko minä sinua? Minä -- etsin vain.
Page 129
"Mitäkö minä täältä etsin? vastasi hän, samaa kuin sinä etsit, rauhanrikkoja! nimittäin onnea maan päällä.
Page 134
"Oi taivas minun pääni päällä, puhui hän huoaten ja nousi istualleen; sinä katselet minua? Sinä kuuntelet minun kummallista sieluani? "Milloinka sinä juot tämän kastepisaran, joka putosi alas kaikille maan-kappaleille, -- milloinka sinä juot tämän kummallisen sielun -- "-- milloinka, iäisyyden kaivo! sinä hiilakka hirvittävä keskipäivän-kuilu! milloinka sinä juot minun sieluni takaisin itseesi?" Näin puhui Zarathustra ja nousi vuoteeltaan puun juurelta niinkuin oudosta juopumuksesta: ja katso, silloin oli aurinko yhä vielä ihan hänen päänsä päällä.
Page 136
"Minulle, se on: heltymättömälle, joka vaikenee minussa, mutta ei tule alati vaikemaan.
Page 139
-- Oi veljeni, mitä minä ihmisessä voin rakastaa, on se että hän on ylimeno ja meno perikatoon.
Page 151
2.
Page 156
Päästä minut, sinä tyhmä typerä tylsä päivä! Eikö sydänyö ole kirkkaampi? Puhtaimmat ovat olevat maan herroja, tuntemattomimmat, väkevimmät, sydänyö-sielut, jotka ovat kirkkaampia ja syvempiä kuin yksikään päivä.