The Twilight of the Idols - The Antichrist Complete Works, Volume Sixteen

By Friedrich Nietzsche

Page 124

him the courage to employ unholy means;
in certain circumstances it even allows him convictions. Conviction
as a _means:_ much is achieved merely by means of a conviction. Great
passion makes use of and consumes convictions, it does not submit to
them--it knows that it is a sovereign power. Conversely; the need of
faith, of anything either absolutely affirmative or negative, Carlylism
(if I may be allowed this expression), is the need of _weakness._
The man of beliefs, the "believer" of every sort and condition, is
necessarily a dependent man;--he is one who cannot regard _himself_ as
an aim, who cannot postulate aims from the promptings of his own heart
The "believer" does not belong to himself, he can be only a means,
he must be _used up,_ he is in need of someone who uses him up. His
instinct accords the highest honour to a morality of self-abnegation:
everything in him, his prudence, his experience, his vanity, persuade
him to adopt this morality. Every sort of belief is in itself an
expression of self-denial, of self-estrangement. ... If one considers
how necessary a regulating code of conduct is to the majority of
people, a code of conduct which constrains them and fixes them from
outside; and how control, or in a higher sense, _slavery,_ is the only
and ultimate condition under which the weak-willed man, and especially
woman, flourish; one also understands conviction, "faith." The man
of conviction finds in the latter his _backbone._ To be _blind_ to
many things, to be impartial about nothing, to belong always to a
particular side, to hold a strict and necessary point of view in all
matters of values--these are the only conditions under which such a man
can survive at all. But all this is the reverse of, the _antagonist_
of, the truthful man,--of truth.... The believer is not at liberty to
have a conscience for the question "true" and "untrue": to be upright
on _this_ point would mean his immediate downfall. The pathological
limitations of his standpoint convert the convinced man into the
fanatic--Savonarola, Luther Rousseau, Robespierre, Saint-Simon,--these
are the reverse type of the strong spirit that has become _free._ But
the grandiose poses of these _morbid_ spirits, of these epileptics
of ideas, exercise an influence over the masses,--fanatics are
picturesque, mankind prefers to look at poses than to listen to reason.


55

One step further in the psychology of conviction of "faith." It
is already some time since I first thought of considering whether
convictions were not perhaps more dangerous enemies of truth than lies
("Human All-too-Human," Part I, Aphs. 54 and 483). Now I would fain put
the

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
Ystävyydelle.
Page 1
Kuin välkäys käy yli vuorien kauhun kaamea tunto.
Page 2
-- Et vastaa -- kaste hieno katsettas sumentaa: -- ol' kuolos kaipuu vieno, _Amorosissima.
Page 3
Jos jäisin luoksesi, mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin.
Page 4
.
Page 5
Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, kuvapatsaaksi tullut ei, jumal-pylvähäksi, ei temppelin eteen pantu, ovenvartiaksi jumalan jonkun: ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, sydän kissan-kiihkoja täynnä, joka ikkunasta hypähtävä, suin päin joka sattumaan, joka aarniometsän vaaniva, himomielin vaaniva, juosta jott' aarniometsissä saisit kera petojen kirjavatäpläisten sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, himon-polttavin huulin, peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne, rosvoten, hiipien, _valhetellen_.
Page 6
"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän edessämme: mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin, -- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, -- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! "Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: älä salli, että jälkiruuan aikana mietomieliset naiselliset henget karkaavat jälleen kimppuumme! "Sinä yksin teet ilman ympärilläsi voimakkaaksi ja kirkkaaksi! Löysinkö minä milloinkaan maan päällä niin hyvää ilmaa kuin sinun tykönäsi luolassasi? "Monta maata minä olen nähnyt, minun nenäni on oppinut koettelemaan ja arvostelemaan monenlaista ilmaa: mutta sinun tykönäsi minun sieraimeni maistavat suurimman nautintonsa! "Ellei ehkä --, ellei ehkä --, oi suo anteeksi vanha muisto! Suo anteeksi vanha jälkiruokalaulu, jonka minä sepitin kerran erämaan tyttärien joukossa.
Page 7
Sela.
Page 8
.
Page 9
.
Page 10
Miks lämpöä rannan kallio huokuu: sen kiireellä onni uinuiko päivällä untansa? Viel' onnen vihreä virvatuli-tanssi käy ruskeiden rotkojen pohjalla.
Page 11
Mitä tahdot? Puhu! Mua ahdistat, painat -- Haa! lähell' olet jo liian! Mun kuulet hengittävän, mun sydäntäni kuuntelet, sa kade, lemmenkade! -- mille sitten? .
Page 12
Hahaa! Ja kidutat minua, narri, kidutat kuoliaaksi ylpeyteni? Suo lempeä -- ken mua lämmittää vielä? ken lempii? kädet kuumat anna, anna sydän-hiillosmaljat minulle, yksinäisimmälle, jonka jää, jää seitsenkertainen opetti janoamaan vihamiehiäkin, suo mulle, suo, vihamies sa julmin, suo mulle -- _itses!_.
Page 13
DIONYSOS: Ole viisas, Ariadne!.
Page 14
Näen merkin --, minua kohti kaukaisimmasta kaukaisuudesta tähtisarja hiljaa säihkyen laskeutuu.
Page 15
Ketunnahka: sotisopani salainen on.