The Genealogy of Morals The Complete Works, Volume Thirteen, edited by Dr. Oscar Levy.

By Friedrich Nietzsche

Page 81

that flamboyant and dangerous winged
creature, that "spirit" which that caterpillar concealed within itself,
has it, I say, thanks to a sunnier, warmer, lighter world, really
and finally flung off its hood and escaped into the light? Can we
to-day point to enough pride, enough daring, enough courage, enough
self-confidence, enough mental will, enough will for responsibility,
enough freedom of the will, to enable the philosopher to be now in the
world really--_possible_?


11.

And now, after we have caught sight of the _ascetic priest_, let us
tackle our problem. What is the meaning of the ascetic ideal? It now
first becomes serious--vitally serious. We are now confronted with the
_real representatives of the serious_. "What is the meaning of all
seriousness?" This even more radical question is perchance already
on the tip of our tongue: a question, fairly, for physiologists, but
which we for the time being skip. In that ideal the ascetic priest
finds not only his faith, but also his will, his power, his interest.
His _right_ to existence stands and falls with that ideal. What wonder
that we here run up against a terrible opponent (on the supposition,
of course, that we are the opponents of that ideal), an opponent
fighting for his life against those who repudiate that ideal!. .. On
the other hand, it is from the outset improbable that such a biased
attitude towards our problem will do him any particular good; the
ascetic priest himself will scarcely prove the happiest champion of
his own ideal (on the same principle on which a woman usually fails
when she wishes to champion "woman")--let alone proving the most
objective critic and judge of the controversy now raised. We shall
therefore--so much is already obvious--rather have actually to help
him to defend himself properly against ourselves, than we shall have
to fear being too well beaten by him. The idea, which is the subject
of this dispute, is the value of our life from the standpoint of the
ascetic priests: this life, then (together with the whole of which it
is a part, "Nature," "the world," the whole sphere of becoming and
passing away), is placed by them in relation to an existence of quite
another character, which it excludes and to which it is opposed, unless
it _deny_ its own self: in this case, the case of an ascetic life,
life is taken as a bridge to another existence. The ascetic treats
life as a maze, in which one must walk backwards till one comes to the
place where it starts; or he treats it as an error which one may, nay
_must_, refute

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 10
Hyvää unta etsittiin itselleen ja unikkokukkaisia hyveitä sen lisäksi! Kaikille näille ylistetyille viisaille, jotka opetusistuimilla istuivat, oli viisaus unta ilman unennäköjä: he eivät tunteneet mitään parempaa elämän tarkoitusta.
Page 21
Tyhjänä on vielä moni istuin yksineläjille ja kaksineläjille, ja hiljaisten merien tuoksu leyhyy niiden ympärillä.
Page 31
Totta on, ken ei milloinkaan elä oikeaan aikaan, kuinka hän voisi koskaan kuolla oikeaan aikaan? Kunpa hän ei olisi milloinkaan syntynyt! -- Tämän neuvon minä annan tarpeettomille.
Page 33
Mutta kauhistus on meille tuo rappeuttava tarkoitusperä, joka puhuu: "kaikki minun hyväkseni.
Page 42
Mitä minulle tapahtuikaan? Miten minä vapautin itseni inhosta? Ken nuorensi minun silmäni? Miten lensin minä ylös siihen korkeuteen, missä ei roskaväki istu enää kaivon ääressä? Loiko minun inhoni itse.
Page 45
" Uppiniskaisia ja viisaita, aasin kaltaisia, te olitte alati kansan puoltajina.
Page 52
Vielä hän ei oppinut naurua eikä kauneutta.
Page 53
Liian kauaksi minä lensin tulevaisuuteen: kauhu valtasi minut.
Page 70
Minä tunnen osani, virkkoi hän viimein surullisesti.
Page 73
Missä kääpiö oli nyt? Ja portti? Ja hämähäkki? Ja kaikki kuiskutus? Näinkö minä sitten unta? Heräsinkö minä? Kesyttömien kallioiden keskellä minä äkkiä seisoin, yksin, autionyksinäisenä, autioimmassa kuutamossa.
Page 93
Heidän suurelle hautakadulleen minä asetuin ja itse haaskojen ja korppikotkien luo -- ja minä nauroin heidän kaikelle menneisyydelleen ja sen laholle ja häviävälle ihanuudelle.
Page 101
Hyvät ovat valhetelleet ja vääntäneet kaiken aina pohjia myöten.
Page 105
Myrskyllä, jonka nimi on "henki", puhalsin minä aaltoilevan meresi yli; kaikki pilvet minä puhalsin sieltä pois, minä kuristin sen kuristajankin, jonka nimi on "Synti".
Page 108
Silloin Elämä vastasi minulle näin ja peitti käsillään sirot korvansa: "Oi Zarathustra! Älä läiskytä niin hirvittävästi ruoskaasi! Sinähän tiedät: melu surmaa ajatuksia, -- ja juuri nyt minä saan tuollaisia hentoja ajatuksia.
Page 109
) 1.
Page 127
Ja ken hyvin vainoaa, oppii helposti _seuraamaan_: -- hänhän on jo -- jälempänä! Mutta se on heidän _säälinsä_.
Page 128
"Sinä sanomaton, sanoi hän, sinä varoitit minua tiestäsi.
Page 130
"Katso, tuonne ylös käy tie minun luolaani: ole tänä yönä sen vieras.
Page 144
Ilmassa seljenneessä, kun kasteen lohdutus jo alas maahan kumpuaa, näkymättä ja kuulumatta -- näet pehmeä-anturainen on lohduntuoja kaste kuin lohdutus-lempeät kaikki --: sydän kuuma, sa muistatko silloin, miten janosit kerran, pisarkylpyä kyynelten taivahisten, palaneena ja pakahtuneena, kulonurmi-poluilla kun pahat iltaisen auringon-katseet sua kiersivät lomitse mustien puitten, tulihehkuvat, ilkkuvat häikäisy-katseet? Sinä? -- _totuuden_ vapaa mieskö? -- ne ilkkui -- Ei! Runoniekka vain! vain eläin, viekas, ryöstävä, hiipivä, jonk' on valhetella pakko, pakko valhetella tieten ja taiten: peto saaliin-ahne, kirjo-naamioinen, oma naamionsa, oma saalihinsa -- _sekö_ -- totuuden vapaa mies? Ei! Narri vain! Runoniekka vain! Vain kirjavia puhuva, vain narrin-naamiosta kirjavia kirkuva, sanasiltoja valheen kiipeileväinen, kirjokaaria käyden, välisiltoja vaappuen valetaivasten, valemaitten, ympäri liidellen, ympäri laadellen, -- _vain narri, vain runoniekka!_ _Sekö_ -- totuuden vapaa mies? .
Page 157
Kaikki ilo tahtoo kaikkien olioiden iäisyyttä, tahtoo hunajaa, tahtoo sakkaa, tahtoo juopunutta sydänyötä, tahtoo hautoja, tahtoo hauta-kyynel-lohtua, tahtoo kullattua iltaruskoa -- -- mitä ei ilo tahdo! se on janoovaisempi, sydämellisempi, nälkäisempi, hirvittävämpi, salaperäisempi kuin kaikki tuska, se tahtoo itseään, se puree itseensä, sormuksen tahto taistelee siinä -- -- se tahtoo rakkautta, se tahtoo vihaa, se on yltäkylläinen, se lahjoittaa, viskaa pois, kerjää että joku ottaisi hänet, kiittää ottavaista, tahtoisi kernaasti olla vihattu, -- -- niin rikas on ilo, että se janoaa tuskaa, helvettiä, vihaa, häväistystä, raajarikkoa, maailmaa, -- siliä tämä maailma, oi tehän tunnette sen! Te korkeammat ihmiset, teitä se ikävöitsee, ilo, tuo kahlehtimaton, autuas, --.