The Genealogy of Morals The Complete Works, Volume Thirteen, edited by Dr. Oscar Levy.

By Friedrich Nietzsche

Page 56

"nature," he who comes on the scene forceful
in deed and gesture--what has he to do with contracts? Such beings
defy calculation, they come like fate, without cause, reason, notice,
excuse, they are there like the lightning is there, too terrible, too
sudden, too convincing, too "different," to be personally even hated.
Their work is an instinctive creating and impressing of forms, they
are the most involuntary, unconscious artists that there are:--their
appearance produces instantaneously a scheme of sovereignty which is
live, in which the functions are partitioned and apportioned, in which
above all no part is received or finds a place, until pregnant with
a "meaning" in regard to the whole. They are ignorant of the meaning
of guilt, responsibility, consideration, are these born organisers;
in them predominates that terrible artist-egoism, that gleams like
brass, and that knows itself justified to all eternity, in its work,
even as a mother in her child. It is not in _them_ that there grew
the bad conscience, that is elementary--but it would not have grown
_without_ them, repulsive growth as it was, it would be missing, had
not a tremendous quantity of freedom been expelled from the world by
the stress of their hammer-strokes, their artist violence, or been at
any rate made invisible and, as it were, _latent_. This _instinct of
freedom_ forced into being latent--it is already clear--this instinct
of freedom forced back, trodden back, imprisoned within itself, and
finally only able to find vent and relief in itself; this, only this,
is the beginning of the "bad conscience."


18.

Beware of thinking lightly of this phenomenon, by reason of its initial
painful ugliness. At bottom it is the same active force which is at
work on a more grandiose scale in those potent artists and organisers,
and builds states, which here, internally, on a smaller and pettier
scale and with a retrogressive tendency, makes itself a bad science in
the "labyrinth of the breast," to use Goethe's phrase, and which builds
negative ideals; it is, I repeat, that identical _instinct of freedom_
(to use my own language, the will to power): only the material, on
which this force with all its constructive and tyrannous nature is
let loose, is here man himself, his whole old animal self--and not as
in the case of that more grandiose and sensational phenomenon, the
_other_ man, _other_ men. This secret self-tyranny, this cruelty of
the artist, this delight in giving a form to one's self as a piece of
difficult, refractory, and suffering material, in burning in a will, a
critique, a contradiction, a contempt, a negation; this sinister and
ghastly labour of

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 8
Mikä on raskasta? niin kysyy kantavainen henki, niin polvistuu hän, kamelin lailla, ja tahtoo tulla hyvin kuormitetuksi.
Page 10
Ja näin puhui hän sydämelleen: Narri on minusta tämä viisas neljinekymmenine ajatuksineen: mutta minä uskon, että hän osaa hyvin nukkua.
Page 22
Niinpä kavahda itseäsi pienistä! Sinun edessäsi he tuntevat itsensä pieniksi, ja heidän alhaisuutensa kiiluu ja hehkuu sinua vastaan näkymättömässä kostossa.
Page 30
Mutta vaimonsa ostaa ovelinkin vielä säkissä.
Page 35
"Ystäväni ovat minulta kadonneet; hetki on saapunut, jolloin minun tulee kadonneitani etsiä!" -- Näin sanoen ponnahti Zarathustra ylös, mutta ei kuten huolestunut, joka etsii ilmaa, vaan pikemmin kuin haltioitunut tietäjä ja laulaja.
Page 39
" Ja äsken kuulin hänen sanovan tämän sanan: "jumala on kuollut; säälistään ihmisiin on jumala kuollut.
Page 41
Olkoon teko nyt unhoitettu ja kuollut: sen valon säde elää vielä ja vaeltaa.
Page 42
He loivat silmänsä alas kaivoon: nyt hohtaa heidän inhoittava hymynsä kaivosta ylös.
Page 51
Eikä siksi vain, että käskevä kantaa kaikkien kuuliaisten taakan, ja että tämä taakka hänet helposti musertaa: -- Koetta ja uhkayritystä näin minä kaikessa käskemisessä; ja alati, kun se käskee, uskaltaa eläväinen oman itsensä siihen alttiiksi.
Page 53
Tosin rakastan hänessä härän niskaa: mutta nyt minä tahdon nähdä myös enkelin silmän.
Page 62
Ja kenpä siellä olisi voinut sieluaan tuulettaa! "Sydänyön kirkkaus ympäröi alati minua, yksinäisyys oli kyyryssä sen vieressä; ja, kolmanneksi, korahteleva kuolonhiljaisuus, ystävistäni huonoin.
Page 70
"Ja jos sinulta nyt puuttuu kaikki tikapuut, niin sinun täytyy ymmärtää nousta oman pääsi päälle: miten sinä muutoin tahtoisit nousta ylöspäin? "Ylös oman pääsi päälle ja yli oman sydämesi! Nyt täytyy lempeimmän sinussa tulla kovimmaksi.
Page 105
Oi sieluni, minä pesin sinusta pois pienen häpeän ja soppi-hyveen ja sain sinut alasti seisomaan auringon silmien edessä.
Page 132
"'Mikään ei ole totta, kaikki on luvallista': niin minä sanoin itselleni.
Page 134
Mutta se oli pitkä, moninkertainen, outo huuto, ja Zarathustra erotti selvästi, että se oli yhdistetty monesta äänestä: vaikkapa se olisi, etäältä kuultuna, kaikunut kuin huuto yhdestä ainoasta suusta.
Page 138
Vesi ei kelpaa myöskään väsyneille ja kuihtuneille: _meille_ on viini soveliasta, -- se vasta antaa äkillisen elpymisen ja terveyden silmänräpäyksessä.
Page 139
Suuret halveksivaiset näet ovat suuria kunnioittajia.
Page 148
"Te ette usko, kuinka somina he istuivat siinä, kun eivät tanssineet, syvinä, mutta vailla ajatuksia, niinkuin pienet salaisuudet, niinkuin suljetut arvoitukset, niinkuin jälkiruoka-pähkinät -- "-- kirjavina ja vieraina tietysti, mutta pilvettöminä: arvoituksina, jotka antavat ratkaista itsensä: näiden tyttöjen huviksi minä mietin silloin jälkiruoka-virren.
Page 154
Siinä he seisoivat viimein hiljaa toistensa vieressä, paljasta vanhaa väkeä, mutta sydän lohdutettuna ja urhoollisena, ja ihmettelivät itsekseen, että tunsivat itsensä niin onnellisiksi maan päällä; mutta yön salaperäisyys hiipi yhä lähemmäksi ja lähemmäksi heidän sydäntään.
Page 159
suurelle kivelle, joka oli hänen luolansa ovikäytävän ääressä.