The Genealogy of Morals The Complete Works, Volume Thirteen, edited by Dr. Oscar Levy.

By Friedrich Nietzsche

Page 105

further. An immortal Peter! who could
stand _him_! They have an ambition which makes one laugh: the _thing_
dishes up cut and dried his most personal life, his melancholies, and
common-or-garden troubles, as though the Universe itself were under
an obligation to bother itself about them, for it never gets tired of
wrapping up God Himself in the petty misery in which its troubles are
involved. And how about the atrocious form of this chronic hobnobbing
with God? This Jewish, and not merely Jewish, slobbering and clawing
importunacy towards God!--There exist little despised "heathen nations"
in East Asia, from whom these first Christians could have learnt
something worth learning, a little tact in worshiping; these nations
do not allow themselves to say aloud the name of their God. This seems
to me delicate enough, it is certain that it is _too_ delicate, and
not only for primitive Christians; to take a contrast, just recollect
Luther, the most "eloquent" and insolent peasant whom Germany has had,
think of the Lutherian tone, in which he felt quite the most in his
element during his _tête-à-têtes_ with God. Luther's opposition to the
mediæval saints of the Church (in particular, against "that devil's
hog, the Pope"), was, there is no doubt, at bottom the opposition of
a boor, who was offended at the _good etiquette_ of the Church, that
worship-etiquette of the sacerdotal code, which only admits to the
holy of holies the initiated and the silent, and shuts the door against
the boors. These definitely were not to be allowed a hearing in this
planet--but Luther the peasant simply wished it otherwise; as it was,
it was not German enough for him. He personally wished himself to talk
direct, to talk personally, to talk "straight from the shoulder" with
his God. Well, he's done it. The ascetic ideal, you will guess, was at
no time and in no place, a school of good taste, still less of good
manners--at the best it was a school for sacerdotal manners: that is,
it contains in itself something which was a deadly enemy to all good
manners. Lack of measure, opposition to measure, it is itself a "_non
plus ultra_."


23.

The ascetic ideal has corrupted not only health and taste, there are
also third, fourth, fifth, and sixth things which it has corrupted--I
shall take care not to go through the catalogue (when should I get to
the end?). I have here to expose not what this ideal effected; but
rather only what it _means_, on what it is based, what lies lurking
behind it and under it, that of which it is

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 31
Totta on, ken ei milloinkaan elä oikeaan aikaan, kuinka hän voisi koskaan kuolla oikeaan aikaan? Kunpa hän ei olisi milloinkaan syntynyt! -- Tämän neuvon minä annan tarpeettomille.
Page 35
Enkö minä ole muuttunut? Eikö autuus yltänyt minua kuin myrskytuuli? Mieletön on minun onneni, ja mielettömästi se on puhuva: liian nuori on se vielä -- olkaa siis sille kärsivällisiä! Haavoittanut on minut onneni: kaikki kärsiväiset olkoot lääkäreitäni! Ystävieni luo saan jälleen astua alas sekä myös vihollisieni! Zarathustra saa jälleen puhua ja lahjoittaa ja tehdä rakkainta rakkaille! Minun kärsimätön rakkauteni ylitsevuotaa virtoina, alas, kohti nousua ja laskua.
Page 37
Mistä se johtuu? Eikö siitä, että hän on saanut liian usein hävetä? Oi ystäväni! Näin puhuu tietäväinen: häpeää, häpeää, häpeää -- siinä ihmisen aikakirja! Ja senvuoksi jalo käskee itsensä olemaan nöyryyttämättä: hän käskee itsensä hävetä kaikkia kärsiviä.
Page 48
" -- Ja tämä on se laulu, jonka Zarathustra lauloi, kun Cupido ja tytöt tanssivat yhdessä: Sinun silmääsi katselin äsken, oi elämä! Ja minusta tuntui, että vaivuin tutkimattomaan silloin.
Page 68
" Ja näin he puhuivat minulle: "sinä unhoitit tien, nyt sinä unhoitit käymisenkin!" Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä heidän pilkastaan.
Page 71
Polku, joka uhmaavana nousi louhikon yli, häijy, yksinäinen, jolle ei yrtti, ei pensas enää puhunut: vuoripolku kirskui minun jalkani uhman alla.
Page 82
"'Ylhäältähän' tippuu tähti ja armollinen sylki; ylöspäin kaipaa jokainen tähdetön rinta.
Page 84
He istuvat iltakaudet toistensa luona.
Page 85
Tai tuijottavat he iltakaudet viekasta väijyvää ristihämähäkkiä, joka saarnaa viisautta yksin hämähäkeillekin ja opettaa näin: "ristien seassa on ihanaa kehrätä!" Tai istuvat he koko päivän ongenvapa kädessä lätäkköjen luona ja uskovat itseään täten _syviksi_; mutta ken siinä kalastaa, missä kaloja ei ole, häntä minä en kutsu edes pintapuoliseksi! Tai oppivat he hurskaan-iloisina soittamaan harppua jonkun laulunsepittäjän luona, joka kernaasti tahtoisi harpullaan soittaa nuoria naisia sydämeensä: -- sillä hän on väsynyt vanhoihin naisiin ja heidän ylistämiseensä.
Page 86
Oi yksinäisyys! Sinä _kotini_ yksinäisyys! Liian kauan minä elin kesyttömänä ventovieraassa maassa, jotta en kyynelet silmissä kääntyisi luoksesi kotia! Nyt uhkaa minua vain sormella, kuten äidit uhkaavat, nyt hymyile minulle, kuten äidit hymyilevät, nyt lausu vain: 'Ja ken oli se, joka kerran myrskytuulen tavoin minun luotani myrskysi pois?' -- -- joka erotessaan huusi: 'liian kauan minä istuin yksinäisyyden luona, silloin minä unhoitin vaikenemisen!' Sen -- sinä olet kai oppinut nyt? Oi Zarathustra, minä tiedän kaikki: ja että sinä monien joukossa olit _hyljätympi_, sinä ainoa, kuin milloinkaan minun luonani! Toista on olla hyljättynä, toista yksinäisyys: sen sinä olet oppinut nyt! Ja että sinä tulet alati olemaan ihmisten joukossa kesytön ja vieras: -- kesytön ja vieras vielä silloinkin, kun he rakastavat sinua: sillä ennen kaikkea he tahtovat tulla _säästetyiksi_! Mutta täällä sinä olet kotonasi; täällä sinä voit lausua kaikki ja tyhjentää kaikki perusteet, mikään ei häpeä täällä salatuita, paatuneita tunteita.
Page 99
Oi veljeni, olenko minä sitten julma? Mutta minä sanon: mikä suistuu, sitä pitää vielä sysättämänkin! Kaikki tämänpäiväinen -- se suistuu, se sortuu: ken tahtoisi sitä pidättää! Mutta minä -- minä _tahdon_ sitä sysätä menemään! Tunnetteko hekuman, joka vyöryttää kiviä jyrkkiin syvyyksiin? -- Nämä tämänpäivän ihmiset: katsokaa toki, miten ne vyöryvät minun syvyyksiini! Parempien soittajien alkusoitto minä olen, oi veljeni! Esimerkki! _Seuratkaa_ minun esimerkkiäni! Ja ketä te ette opeta lentämään, opettakaa hänet _nopeammin suistumaan_! -- 21.
Page 105
"Mutta se syiden solmu palaa takaisin, johon minä olen takertunut, -- se luo minut uudelleen! Minä itse kuulun iankaikkisen takaisintulon syihin.
Page 107
"Sinun silmääsi katselin äsken, oi Elämä: kultaa näin sinun yösilmässäsi kimmeltävän, -- minun sydämeni seisattui tästä hekumasta: "-- kultaisen venheen näin välkkyvän öisillä vesillä, vaipuvan, haipuvan, tanssiin taipuvan venehen kultaisen! "Minun jalkaani, tanssivimmaiseen, sa katsehen heitit, nauravan, kysyvän, sulavan keinu-katsehen: "Kaks kertaa vain pienoisin käsin sa kosketit kalistimiisi -- silloin jalkani keinui tanssivimmasta jo.
Page 109
(Eli: On- ja Aamen-laulu.
Page 110
Jos minun hyveeni on tanssijan hyve, ja minä usein hyppäsin tasajalkaa kulta-smaragdisessa hurmauksessa: jos minun häijyyteni on naurava häijyys, joka viihtyy ruusukiehkurojen ja liljapensaiden seassa: -- naurussa näet sattuu kaikki paha yhteen, mutta pyhitettynä ja vapautettuna oman autuutensa kautta: -- ja jos tämä on minun A-ni ja O-ni, että kaikki raskas tulisi kevyeksi, ruumis kaikki tanssijaksi, henki kaikki linnuksi: ja totisesti, tämä on minun A-ni ja O-ni!.
Page 113
siitä, iankaikkisesta kohtalostani, siksi että se ei kiihoita ja ahdista minua, vaan antaa minulle aikaa kujeisiin ja häijyyksiin: niin että minä tänään nousin kalanpyyntiin tälle korkealle vuorelle.
Page 119
kämmenen leveys pohjaa: sen päällä voi seisoa! Todellisessa tieto-tieteessä ei ole olemassa mitään suurta eikä mitään pientä!" "Niinpä sinä ehkä olet veri-iilin tuntija? kysyi Zarathustra; ja sinä tutkit veri-iiliä aina viimeisiin perustoihin saakka, sinä tunnollinen?" "Oi Zarathustra, vastasi tallattu, se olisi liian suunnatonta, kuinka minä uskaltaisin ryhtyä siihen! "Mutta se ala, minkä mestari ja tutkija minä olen, on veri-iilin _aivot_: -- se on minun maailmani! "Ja se myöskin on maailma! Mutta suo anteeksi, että minun ylpeyteni puuttuu tässä puheeseen, sillä tässä minulla ei ole vertaista.
Page 138
"Viinistä, puhui hän, pidimme me huolen, minä ja veljeni, oikeanpuolinen kuningas: meillä on viiniä kylliksi, -- kokonainen aasi täynnä.
Page 141
Te luovat, te korkeammat ihmiset! Raskas on vain omasta lapsestaan.
Page 156
Oi päivä, sinä hapuilet minua! Sinä haparoit minun onneani? Minä olen sinusta rikas, yksinäinen, aarrekaivos, kulta-aitta? Oi maailma, sinä tahdot minut? Olenko minä maailmallinen? Olenko hengellinen? Olenko jumalallinen? Mutta päivä ja maailma, te olette liian kömpelöitä, -- -- olkoot kätenne viisaammat, tavoittakaa parempaa onnea, syvempää onnettomuutta, tavoittakaa jotakin jumalaa, älkää tavoittako minua: -- minun onnettomuuteni, onneni on syvä, sinä kummallinen päivä, mutta sittenkään minä en ole mikään jumala, en mikään jumalan-helvetti: _syv' itku sen.