Jenseits von Gut und Böse

By Friedrich Nietzsche

Page 21

dürfte gar eine
deutsche Übersetzung des Petronius wagen, der, mehr als irgend ein
grosser Musiker bisher, der Meister des presto gewesen ist, in
Erfindungen, Einfällen, Worten: - was liegt zuletzt an allen Sümpfen
der kranken, schlimmen Welt, auch der "alten Welt", wenn man, wie er,
die Füsse eines Windes hat, den Zug und Athem, den befreienden Hohn
eines Windes, der Alles gesund macht, indem er Alles laufen macht! Und
was Aristophanes angeht, jenen verklärenden, complementären Geist, um
dessentwillen man dem ganzen Griechenthum verzeiht, dass es da war,
gesetzt, dass man in aller Tiefe begriffen hat, was da Alles der
Verzeihung, der Verklärung bedarf: - so wüsste ich nichts, was mich
über Plato's Verborgenheit und Sphinx-Natur mehr hat träumen lassen
als jenes glücklich erhaltene petit falt: dass man unter dem
Kopfkissen seines Sterbelagers keine "Bibel" vorfand, nichts
Ägyptisches, Pythagoreisches, Platonisches, - sondern den
Aristophanes. Wie hätte auch ein Plato das Leben ausgehalten - ein
griechisches Leben, zu dem er Nein sagte, - ohne einen Aristophanes! -


29.

Es ist die Sache der Wenigsten, unabhängig zu sein: - es ist ein
Vorrecht der Starken. Und wer es versucht, auch mit dem besten Rechte
dazu, aber ohne es zu müssen, beweist damit, dass er wahrscheinlich
nicht nur stark, sondern bis zur Ausgelassenheit verwegen ist. Er
begiebt sich in ein Labyrinth, er vertausendfältigt die Gefahren,
welche das Leben an sich schon mit sich bringt; von denen es nicht die
kleinste ist, dass Keiner mit Augen sieht, wie und wo er sich verirrt,
vereinsamt und stückweise von irgend einem Höhlen-Minotaurus des
Gewissens zerrissen wird. Gesetzt, ein Solcher geht zu Grunde, so
geschieht es so ferne vom Verständniss der Menschen, dass sie es nicht
fühlen und mitfühlen: - und er kann nicht mehr zurück! er kann auch
zum Mitleiden der Menschen nicht mehr zurück! - -


30.

Unsre höchsten Einsichten müssen - und sollen! - wie Thorheiten, unter
Umständen wie Verbrechen klingen, wenn sie unerlaubter Weise Denen zu
Ohren kommen, welche nicht dafür geartet und vorbestimmt sind. Das
Exoterische und das Esoterische, wie man ehedem unter Philosophen
unterschied, bei Indern, wie bei Griechen, Persern und Muselmännern,
kurz überall, wo man eine Rangordnung und nicht an Gleichheit und
gleiche Rechte glaubte, - das hebt sich nicht sowohl dadurch von
einander ab, dass der Exoteriker draussen steht und von aussen
her, nicht von innen her, sieht, schätzt, misst, urtheilt: das
Wesentlichere ist, dass er von Unten hinauf die Dinge sieht, - der
Esoteriker aber von Oben herab! Es giebt Höhen der Seele, von wo aus
gesehen selbst die Tragödie aufhört, tragisch zu wirken; und, alles
Weh der Welt in Eins genommen, wer dürfte zu entscheiden wagen, ob
sein Anblick nothwendig gerade zum

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 11
Ja tuo rehellisin oleminen, Minä -- se puhuu ruumiista, ja se tahtoo vielä ruumista, silloinkin kun se runoilee ja haaveksii ja liihoittelee murtunein siivin.
Page 14
Oi, veljeni, etkö ole vielä milloinkaan nähnyt hyveen herjaavan itseään ja pistävän itsensä kuoliaaksi? Ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi: ja sentähden tulee sinun rakastaa hyveitäsi --: sillä sinä joudut perikatoon niiden kautta.
Page 17
Mutta Zarathustra kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja vei hänet mukanaan pois.
Page 20
He nielevät toinen toisensa eivätkä voi edes sulattaa toisiaan.
Page 24
Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan.
Page 28
Oikeassa miehessä piilee lapsi.
Page 29
Mieluummin sadatelkaa hiukan mukaan! Ja jos teitä kohtaan on tapahtunut suuri vääryys, niin tehkää nopeasti viisi pientä sen lisäksi! Kamalaa on sellaista katsella, jota vääryys yksin painaa.
Page 34
Ja kun teistä kerran vielä on tullut minun ystäviäni ja saman toiveen lapsia: silloin minä tahdon olla kolmannen kerran luonanne, jotta minä juhlisin kanssanne suurta keskipäivää.
Page 42
Vaivaloisesti nousi henkeni ylös portaita ja varovasti; riemun almut olivat sen virvoituksena; sauvaan nojaten hiipi elämä sokean luo.
Page 45
kauneudessakin, ja sotaa vallasta ja ylivallasta: sen hän opettaa meille tässä selvimmän vertauskuvan kautta.
Page 47
"Totisesti, selkeällä päivällä hän nukahti minulta, tuo päivävaras! Ajeliko hän.
Page 62
"Niin kului aika ja hiipi pois luotani, jos enää aikaa oli: mitä minä siitä tiedän! Mutta viimein tapahtui se, mikä minut herätti.
Page 64
"Tahtominen vapauttaa: mitä miettii itse tahto itselleen, jotta se pääsisi vapaaksi murheestaan ja pilkkaisi vankilaansa? "Oi, narriksi.
Page 73
-- Te rohkeat minun ympärilläni! Te etsijät, koettelijat, ja ken teistä viekkain purjein tutkimattomilla merillä purjehti! Te arvoituksista riemuitsevat! Niinpä arvatkaa se arvoitus, jonka minä silloin näin, niinpä selittäkää minulle yksinäisimmän näkemä näky! Sillä näky se oli ja aavistus: -- mitä näin minä silloin vertauksena? ja _ken_ on se, jonka täytyy kerran tulla? _Ken_ on paimen, jonka kurkkuun käärme näin mateli? Ken on se ihminen, jonka kurkkuun kaikki raskain, mustin on mateleva? -- Mutta paimen puri, kuten minun huutoni häntä neuvoi; hän puri hyvin hampain! Kauaksi hän sylki käärmeen pään --: ja hyppäsi ylös.
Page 76
katsellen minä värisen jumalallisista pyyteistä.
Page 80
Siellä minä nauran ankaralle vieraalleni ja olen hänelle vielä kiitollinen, koska hän kotona pyydystää pois kärpäset minulta ja vaimentaa monen pienen melun.
Page 95
Näin on kaikki menneisyys.
Page 97
"Ken paljon oppii, hän unhoittaa kaiken kiihkeän pyyteen" -- sitä kuiskivat tänään ihmiset itselleen kaikilla pimeillä kaduilla.
Page 145
Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, kuvapatsaaksi tullut ei, jumal-pylvähäksi ei temppelin eteen pantu, ovenvartiaksi jumalan jonkun: Ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, sydän kissan-kiihkoja täynnä, joka ikkunasta hypähtävä, suin päin joka sattumaan, joka aarniometsän vaaniva, himomielin vaaniva, juosta jott' aarniometsissä saisit kera petojen kirjavatäpläisten sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, himon-polttavin huulin, peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne rosvoten, hiipien, valhetellen: -- Tai kotkan lailla, mi kauan, kauan kuiluihin tuijottaa, kuiluihin _omihinsa_: -- -- oi kuinka ne suikertelevat alas, alle, sisälle maan yhä syvempiin syvyyksiin! -- silloin, yht'äkkiä, päistikkaa, kuin salama syöstä alas _karitsoihin_ nälänvimmassa, himoiten karitsa-riistaa, kato kaikkien karitsa-sieluin, kato kiukkuinen kaiken, mi katselee karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti, harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti! Näin: kotkamainen, pantterimainen on runoniekan kaipuu, on _sun_ kaipuusi tuhannen naamion alla, sa narri! sa runoniekka! Sa, joka ihmisen näit niin jumalana kuin lampaanakin --: _repiä_ jumala ihmisessä kuin lammaskin ihmisessä, ja repien _nauraa_ -- _se, se_ on sun autuutesi kotkan ja pantterin autuus! runoniekan ja narrin autuus! -- -- Ilmassa seljenneessä, kun kuun sirppi jo hiipii välitse purppuraruskoin vihertäin kateudesta: -- vihamielisnä päivälle, salaa jok' askeleella vitaisten ruusu-uutimiin, kunnes ne vaipuvat, yöhön vaipuvat vaalentuin: -- niin vaivuin ma itse kerran totuuden-vimmastani, päivän-kaipiostani, mies väsynyt päivään, valosta sairas, -- alas vaivuin, iltahan, varjoon: totuuden yhden tulessa janoten: -- sydän kuuma, sa muistatko vielä, .
Page 158
"Hyvä! huusi hän ylös, niin minulle kelpaa ja on soveliasta.