Jenseits von Gut und Böse

By Friedrich Nietzsche

Page 1

Europa. Seien wir nicht undankbar gegen sie, so gewiss
es auch zugestanden werden muss, dass der schlimmste, langwierigste
und gefährlichste aller Irrthümer bisher ein Dogmatiker-Irrthum
gewesen ist, nämlich Plato's Erfindung vom reinen Geiste und vom Guten
an sich. Aber nunmehr, wo er überwunden ist, wo Europa von diesem
Alpdrucke aufathmet und zum Mindesten eines gesunderen - Schlafs
geniessen darf, sind wir, deren Aufgabe das Wachsein selbst ist,
die Erben von all der Kraft, welche der Kampf gegen diesen Irrthum
grossgezüchtet hat. Es hiess allerdings die Wahrheit auf den Kopf
stellen und das Perspektivische, die Grundbedingung alles Lebens,
selber verleugnen, so vom Geiste und vom Guten zu reden, wie Plato
gethan hat; ja man darf, als Arzt, fragen: "woher eine solche
Krankheit am schönsten Gewächse des Alterthums, an Plato? hat ihn doch
der böse Sokrates verdorben? wäre Sokrates doch der Verderber der
Jugend gewesen? und hätte seinen Schlierling verdient?" - Aber der
Kampf gegen Plato, oder, um es verständlicher und für's "Volk"
zu sagen, der Kampf gegen den christlich-kirchlichen Druck von
Jahrtausenden - denn Christenthum ist Platonismus für's "Volk" - hat
in Europa eine prachtvolle Spannung des Geistes geschaffen, wie sie
auf Erden noch nicht da war: mit einem so gespannten Bogen kann man
nunmehr nach den fernsten Zielen schiessen. Freilich, der europäische
Mensch empfindet diese Spannung als Nothstand; und es ist schon zwei
Mal im grossen Stile versucht worden, den Bogen abzuspannen, einmal
durch den Jesuitismus, zum zweiten Mal durch die demokratische
Aufklärung: - als welche mit Hülfe der Pressfreiheit und des
Zeitunglesens es in der That erreichen dürfte, dass der Geist sich
selbst nicht mehr so leicht als "Noth" empfindet! (Die Deutschen haben
das Pulver erfunden - alle Achtung! aber sie haben es wieder quitt
gemacht - sie erfanden die Presse.) Aber wir, die wir weder Jesuiten,
noch Demokraten, noch selbst Deutsche genug sind, wir guten Europäer
und freien, sehr freien Geister - wir haben sie noch, die ganze Noth
des Geistes und die ganze Spannung seines Bogens! Und vielleicht auch
den Pfeil, die Aufgabe, wer weiss? das Ziel.....

Sils-Maria,

Oberengadin im Juni 1885.




Erstes Hauptstück:

Von den Vorurtheilen der Philosophen.

1.

Der Wille zur Wahrheit, der uns noch zu manchem Wagnisse verführen
wird, jene berühmte Wahrhaftigkeit, von der alle Philosophen bisher
mit Ehrerbietung geredet haben: was für Fragen hat dieser Wille
zur Wahrheit uns schon vorgelegt! Welche wunderlichen schlimmen
fragwürdigen Fragen! Das ist bereits eine lange Geschichte, - und
doch scheint es, dass sie kaum eben angefangen hat? Was Wunder, wenn
wir endlich einmal misstrauisch werden, die Geduld verlieren, uns
ungeduldig umdrehn? Dass wir von dieser Sphinx auch unserseits das
Fragen lernen? Wer ist das eigentlich, der uns hier Fragen stellt?
Was in uns will

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 4
"Täytyykö heiltä ensin särkeä korvat, jotta he oppisivat silmillä kuulemaan? Täytyykö rämistä kuin vaskirummut ja katumussaarnaajat? Vai uskovatko he ainoastaan änkyttäjää? "Heillä on jotakin, josta he ylpeilevät.
Page 7
9.
Page 8
Päämaaliini minä tahdon, minä kulkuani kuljen, yli vitkastelevain ja hitaiden minä juoksen esiin.
Page 11
Väsymys, joka yhdellä hyppäyksellä tahtoo loppuun, kuolonhyppäyksellä, poloinen, taitamaton väsymys, joka ei edes tahdo enää tahtoa: se loi kaikki jumalat ja tuonpuoleiset maailmat.
Page 13
Itse sanoo Minälle: "tunne tuskaa tässä!" Ja silloin se kärsii ja ajattelee, miten se pääsisi kärsimästä -- ja juuri sitävarten sen tulee ajatella.
Page 22
Mitä siitä? Imartelijoita he ovat ja vinkujia, eivätkä sen enempää.
Page 24
Mutta sanokaa minulle, miehet, kuka sitten teistä on ystävyyteen mahdollinen? Voi teidän viheliäisyyttänne, te miehet, ja teidän sielunne itaruutta! Niin paljon kuin te annatte ystävälle, sen tahdon minä antaa viholliselleni, enkä ole siitä tuleva köyhemmäksi.
Page 25
Totisesti, he eivät sitä ottaneet, he eivät sitä löytäneet, ei se pudonnut heille alas äänenä taivaasta.
Page 62
"Tomuisten iankaikkisuuksien hajua minä hengitin: helteisenä ja tomuisena oli minun sieluni.
Page 73
-- Te rohkeat minun ympärilläni! Te etsijät, koettelijat, ja ken teistä viekkain purjein tutkimattomilla merillä purjehti! Te arvoituksista riemuitsevat! Niinpä arvatkaa se arvoitus, jonka minä silloin näin, niinpä selittäkää minulle yksinäisimmän näkemä näky! Sillä näky se oli ja aavistus: -- mitä näin minä silloin vertauksena? ja _ken_ on se, jonka täytyy kerran tulla? _Ken_ on paimen, jonka kurkkuun käärme näin mateli? Ken on se ihminen, jonka kurkkuun kaikki raskain, mustin on mateleva? -- Mutta paimen puri, kuten minun huutoni häntä neuvoi; hän puri hyvin hampain! Kauaksi hän sylki käärmeen pään --: ja hyppäsi ylös.
Page 81
Kernaasti minä kutittelen häntä myöskin pienellä vahakynttilällä: jotta hän vihdoin päästäisi taivaan tuhkanharmaasta hämystä.
Page 95
"Oikeastaan on kaikki paikoillaan" --: mutta tätä _vastaan_ saarnaa suvituuli! Suvituuli, härkä, joka ei ole mikään kyntöhärkä, raivoava härkä, hävittäjä, joka vihastunein sarvin murtaa jäätä! Mutta jää -- -- _murtaa porraspuut!_ Oi veljeni, eikö nyt ole kaikki _virrassa_? Eivätkö kaikki kaidepuut ja portaat ole pudonneet veteen? Ken pysyttelisi vielä "hyvässä" ja "pahassa"? "Voi meitä! Terve meille! Suvituuli puhaltaa!" Näin saarnatkaa, oi veljeni, kaikilla kaduilla! 9.
Page 99
Oi autuasta etäistä aikaa, jolloin eräs kansa sanoi itselleen: 'minä tahdon olla kansojen -- _herra_!' Sillä, veljeni: parhain on hallitseva, parhain _tahtoo_ myös hallita! Ja missä oppi toisin on, sieltä -- _puuttuu_ parhainta.
Page 101
Vääriä rannikkoja ja vääriä ankkuripohjia opettivat teille hyvät; hyvien valheissa te synnyitte ja saitte turvan.
Page 122
Mutta heti senjälkeen hän muuttui ja sanoi surullisesti: "Oi Zarathustra, minä olen väsynyt tähän, minun taitoni inhoittavat minua, minä en ole _suuri_, miksi minä teeskentelen! Mutta, sinähän tiedät sen -- minä olen etsinyt suuruutta! "Suurta ihmistä minä tahdoin esittää ja sain monet uskomaan: mutta tämä valhe kävi yli voimani.
Page 133
jälleen kävisi valoisaksi minun ympärilläni.
Page 137
Tässä kohdassa näet tietäjä keskeytti Zarathustran ja hänen vieraittensa tervehdyksen: hän tunkeutui esiin niinkuin se, jolla ei ole hukata yhtään aikaa, tarttui Zarathustran käteen ja huusi: "Mutta Zarathustra! "Yksi on välttämättömämpi kuin toinen, niin sinä puhut itse: niinpä yksi on minulle nyt välttämättömämpi kuin mikään muu.
Page 138
Zarathustran tykönä voi kuningaskin olla kokki.
Page 141
Yksinäisyydessä kasvaa se, minkä siihen vie mukanaan, myöskin sisäinen elukka.
Page 147
Mutta mitä minä mahdan hänen petokselleen! Olenko minä luonut hänet ja maailman? "Niinpä siis! Olkaamme jälleen hyviä ja hyvällä tuulella! Ja vaikkakin Zarathustra on vihaisen näköinen katsokaahan häntä! hän on vihoissaan minulle --: "-- ennenkuin yö saapuu, oppii hän jälleen rakastamaan ja ylistämään minua, hän ei voi kauan elää tekemättä sellaisia hulluuksia.