Human, All-Too-Human: A Book for Free Spirits, Part 1 Complete Works, Volume Six

By Friedrich Nietzsche

Page 206

imagine the matter is thereby settled. To have
an opinion is with them equivalent to immediately becoming fanatical
for it, and finally taking it to heart as a conviction. In the case
of an unexplained matter they become heated for the first idea that
comes into their head which has any resemblance to an explanation--a
course from which the worst results constantly follow, especially in
the field of politics. On that account everybody should nowadays have
become thoroughly acquainted with at least _one_ science, for then
surely he knows what is meant by method, and how necessary is the
extremest carefulness. To women in particular this advice is to be
given at present; as to those who are irretrievably the victims of all
hypotheses, especially when these have the appearance of being witty,
attractive, enlivening, and invigorating. Indeed, on close inspection
one sees that by far the greater number of educated people still desire
convictions from a thinker and nothing but _convictions,_ and that
only a small minority want _certainty._ The former want to be forcibly
carried away in order thereby to obtain an increase of strength; the
latter few have the real interest which disregards personal advantages
and the increase of strength also. The former class, who greatly
predominate, are always reckoned upon when the thinker comports himself
and labels himself as a _genius,_ and thus views himself as a higher
being to whom authority belongs. In so far as genius of this kind
upholds the ardour of convictions, and arouses distrust of the cautious
and modest spirit of science, it is an enemy of truth, however much it
may think itself the wooer thereof.


636.

There is, certainly, also an entirely different species of genius, that
of justice; and I cannot make up my mind to estimate it lower than any
kind of philosophical, political, or artistic genius. Its peculiarity
is to go, with heartfelt aversion, out of the way of everything that
blinds and confuses people's judgment of things; it is consequently
an _adversary of convictions,_ for it wants to give their own to all,
whether they be living or dead, real or imaginary--and for that purpose
it must know thoroughly; it therefore places everything in the best
light and goes around it with careful eyes. Finally, it will even give
to its adversary the blind or short-sighted "conviction" (as men call
it,--among women it is called "faith"), what is due to conviction--for
the sake of truth.


637.

Opinions evolve out of _passions; indolence of intellect_ allows those
to congeal into _convictions._ He, however, who is conscious of himself
as a _free,_ restless, lively spirit can prevent this

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 1
"Ota heiltä mieluummin jotakin pois ja kanna sitä heidän kanssaan -- se on heille parasta: jos se vaan sinulle on hyvä! "Ja jos tahdot heille antaa, niin älä anna enempää kuin almu: ja anna heidän vielä sitäkin kerjätä!" "En, vastasi Zarathustra, minä en anna almua.
Page 9
Pyhimpänään hän rakasti kerran tuota "Sinun-täytyy": nyt tulee hänen nähdä harhaa ja mielivaltaa pyhimmässäkin, jotta hän ryöstäisi itselleen vapauden rakkaudestaan: jalopeuraa tarvitaan tähän ryöstöön.
Page 14
Viiva lumoaa kanan; teko, jonka hän teki, lumosi hänen poloisen järkensä -- hulluudeksi teon _jälkeen_ kutsun minä tätä.
Page 15
Ken verin kirjoittaa ja mietelausein, hän ei tahdo tulla luetuksi, vaan opituksi ulkoa.
Page 24
Sääli ystävää kohtaan kätkeytyköön kovaan kuoreen, hampaan olet katkaiseva sitä purressasi.
Page 41
Mutta mitä enemmän he vaipuvat, sitä hehkuvammin loistaa heidän silmänsä ja kaipuu heissä heidän jumalaansa.
Page 57
tarttuu, niin he pölyävät kuin jauhosäkit, ja vastoin tahtoaan: mutta kenpä arvaisi, että heidän pölynsä on syntynyt jyvistä ja suvisten kenttien keltaisesta riemusta? Jos he ovat olevinaan viisaita, niin minua hiukan vituttaa heidän pienet mietelauseensa ja totuutensa: usein on heidän viisaudessaan sellainen haju kuin se nousisi lätäköstä: ja totisesti, minä olenkin jo kuullut sammakon kurnuttavan siitä! Taitavia he ovat, heillä on älykkäät sormet: mitä on minun yksinkertaisuuteni heidän moninaisuutensa rinnalla! Kaiken langanpujottamisen ja solmimisen ja kutomisen heidän sormensa ymmärtävät: näin he kutovat hengen sukkia! Hyviä kellolaitoksia he ovat, kun vain pidetään huoli siitä, että ne vedetään oikein vireeseen! Sitten ne näyttävät petoksetta tunnin ja pitävät pientä melua senohella.
Page 58
Minä olen tämänpäivän ja menneisyyden lapsi, sanoi hän sitten; mutta jotakin on minussa, joka on huomisesta ja ylihuomisesta ja tulevaisesta.
Page 74
Ja silloin Zarathustra puhui näin riemuitsevalle omalletunnolleen: Yksin minä olen jälleen ja tahdon ollakin, yksin puhtaan taivaan ja vapaan meren kanssa; ja jälleen on ehtoopäivä minun ympärilläni.
Page 84
Äsken näin hänen kumarana -- ryömivän ristin luo.
Page 86
Täällä aukenevat minulle kaiken olemisen sanat ja sanalippaat: kaikki oleminen tahtoo täällä tulla sanaksi, kaikki tuleminen tahtoo täällä oppia puhumaan minulta.
Page 104
Kuinka hyvin te tiedätte, minkä lohdutuksen minä löysin itselleni seitsemässä päivässä! "Että minun jälleen täytyy laulaa, -- sen lohdutuksen minä löysin itselleni ja tämän elpymisen: tahdotteko te siitäkin heti tehdä laulun?" -- "Älä puhu enää, vastasivat hänen eläimensä hänelle uudelleen; ennemmin, sinä elpyvä, valmista itsellesi ensin lyyry, uusi lyyry! "Sillä katso, oi Zarathustra! Sinun uusiin lauluihisi tarvitaan uusia lyyryjä.
Page 105
Hän makasi hiljaa, silmät suljettuina, nukkuvan lailla, vaikka hän ei nukkunut: sillä hän puhui juuri sielunsa kanssa.
Page 110
Jos minä joskus täysin siemauksin join siitä kuohuvasta höyste- ja sekoitusmaljasta, jossa kaikki oliot ovat hyvin sekoitettuina: jos minun käteni joskus valoi kaukaisimman lähimmäksi, ja tulen hengeksi ja riemun kärsimyksesi ja pahimman parhaimmaksi: jos minä itse olen rae siitä lunastavasta suolasta, joka saa aikaan sen, että kaikki oliot sekoittuvat hyvin sekoitusmaljassa: -- sillä on olemassa suola, joka sitoo hyvän pahaan; ja pahinkin on höystämisen ja viimeisen ylitsekuohumisen arvoinen: -- oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, oi iäisyys! _Sua rakastan, oi iäisyys!_ 5.
Page 122
"Sinä katala vanha loihtija, tämä on sinun parhaimpasi ja rehellisimpäsi, jota minä kunnioitan sinussa, että sinä väsyit itseesi ja lausuit tämän: 'minä en ole suuri!' "Siinä minä kunnioitan sinua hengen parannuksentekijänä; vaikkapa sitä oli vain silmänräpäys.
Page 123
Tämä maailma on minulle vieras ja kaukainen, petoeläintenkin minä kuulin ulvovan; ja sitä, ken minua olisi voinut suojella, häntä itseään ei enää ole.
Page 137
"Teidän siemenestänne voi myös kerran oikea poika ja täysi perillinen kasvaa: mutta se on kaukana.
Page 140
Mutta roskaväki ei tiedä itse, mikä on suurta ja pientä, mikä suoraa ja rehellistä: se on viattoman kiero, se valhettelee alati.
Page 154
"Oi minun uudet ystäväni, puhui hän, -- te kummalliset, te korkeammat ihmiset, kuinka te miellytätte minua nyt, -- "-- sittenkuin tulitte jälleen iloisiksi! Te olette totisesti kaikki ruvenneet kukoistamaan: minusta tuntuu, että sellaiset kukat kuin te, tarvitsette _uusia juhlia_, "-- pientä urhoollista hulluutta, jumalanpalvelusta ja aasijuhlaa, vanhaa iloista Zarathustra-narria, myrskytuulta, joka puhaltaa teidän sielunne kirkkaiksi.
Page 157
Ah! Ah! Kuinka se huokaa, kuinka se nauraa, kuinka se korisee ja huohottaa, sydänyö! Kuinka selvinneesti se puhuu nyt, tämä juopunut runoilijatar! se joi kai pois humalansa? se kävi liian valvettuneeksi? se märehtii uudelleen? -- tuskaansa se märehtii uudelleen, unessa, tuo vanha syvä sydänyö, ja vielä enemmän iloansa.