Ecce Homo Complete Works, Volume Seventeen

By Friedrich Nietzsche

Page 94

Nor speak--

Twas at the noon,
At noontide hour, when first
Into the mountains Summer treads,
Summer, the boy with eyes so hot and weary.




AUTUMN[4]


'Tis Autumn:--Autumn yet shall break thy heart!
Fly away! fly away!--
The sun creeps 'gainst the hill
And climbs and climbs
And rests at every step.

How faded grew the world!
On weary, slackened strings the wind
Playeth his tune.
Fair Hope fled far--
He waileth after.

'Tis Autumn:--Autumn yet shall break thy heart!
Fly away! fly away!
O fruit of the tree,
Thou tremblest, fallest?
What secret whispered unto thee
The Night,
That icy shudders deck thy cheek,
Thy cheek of purple hue?

Silent art thou, nor dost reply--
Who speaketh still?--

'Tis Autumn:--Autumn yet shall break thy heart!
Fly away! fly away!--
"I am not fair,"--
So speaks the lone star-flower,--
"Yet men I love
And comfort men--
Many flowers shall they behold,
And stoop to me,
And break me, ah!--
So that within their eyes shall gleam
Remembrance swift,
_Remembrance of far fairer things than I_:--
I see it--see it--and I perish so."

'Tis Autumn:--Autumn yet shall break thy heart!
Fly away! fly away!




CAMPO SANTO DI STAGLIENO[5]


Maiden, in gentle wise
You stroke your lamb's soft fleece,
Yet flashing from your eyes
Both light and flame ne'er cease.
Creature of merry jest
And favourite near and far,
Pious with kindness blest,
Amorosissima!

What broke so soon the chain,

Last Page Next Page

Text Comparison with Dityrambeja

Page 0
Pois katsojalaumat, kun sankarit sotii! Yö näkevi yksin sen tulen, mi uhmaa taivaita, maita ja meriä, joita tuhannet tuulet pilvihin nostaa, kuiluihin viskaa.
Page 1
Tuli valloilla on, joka paisuen kasvaa ja kulona kulkien valtiaat, vallat syöksevi maahan ja.
Page 2
Mitä koskevi meihin tuo ilve, verivirrat ja julmuus sen, ken huipuilta katsoo, hän nauraa surunäytöstä laaksojen, suku tänään jos sortuvi toinen, niin huomenna nousee jo uus, vain yksi on hengelle myrkky: tasa-arvo ja vertaisuus! Verihuuruista nousevi Ranska väki roskainen pöyhkeilee: Ei herroja, orjia enää, nyt oikeus hallitsee! »Eri suuria ihmiset ovat, -- se oppi on oikeuden, -- sama oikeus vertaisille, eri oikeus toisillen!» [1] Eräs Ranskan vallankumouksen »totuuksista».
Page 3
Milloinkaan ei putoo kädestään voimakkaasta vaskiparta, mi unen toteen, toden uneen liittää harsoksi säihkyväksi, joka sulkee helmaansa hengen ihanimman runon.
Page 4
Vuodet ne vierivät, kuukaudet kulkee, ajat ne aikoihin tanssien yhtyy, ei loppunut työ.
Page 5
Hän vuorilla viipyy, allansa kansa pauhaten juhlivi maalia vailla kuin korvessa Siinain Israel muinen.
Page 6
.