Ecce Homo Complete Works, Volume Seventeen

By Friedrich Nietzsche

Page 88

and after him. The lightning
flash of truth struck precisely that which theretofore had stood
highest: he who understands what was destroyed by that flash should
look to see whether he still holds anything in his hands. Everything
which until then was called truth, has been revealed as the most
detrimental, most spiteful, and most subterranean form of life; the
holy pretext, which was the "improvement" of man, has been recognised
as a ruse for draining life of its energy and of its blood. Morality
conceived as _Vampirism_.... The man who unmasks morality has also
unmasked the worthlessness of the values in which men either believe
or have believed; he no longer sees anything to be revered in the most
venerable man--even in the types of men that have been pronounced
holy; all he can see in them is the most fatal kind of abortions,
fatal, _because they fascinate._ The concept "God" was invented as
the opposite of the concept life--everything detrimental, poisonous,
and slanderous, and all deadly hostility to life, wad bound together
in one horrible unit in Him. The concepts "beyond" and "true world"
were invented in order to depreciate the only world that exists--in
order that no goal or aim, no sense or task, might be left to earthly
reality. The concepts "soul," "spirit," and last of all the concept
"immortal soul," were invented in order to throw contempt on the body,
in order to make it sick and "holy," in order to cultivate an attitude
of appalling levity towards all things in life which deserve to be
treated seriously, _i.e._ the questions of nutrition and habitation,
of intellectual diet, the treatment of the sick, cleanliness, and
weather. Instead of health, we find the "salvation of the soul"--that
is to say, a _folie circulate_ fluctuating between convulsions and
penitence and the hysteria of redemption. The concept "sin," together
with the torture instrument appertaining to it, which is the concept
"free will," was invented in order to confuse and muddle our instincts,
and to render the mistrust of them man's second nature! In the concepts
"disinterestedness" and "self-denial," the actual signs of decadence
are to be found. The allurement of that which is detrimental, the
inability to discover one's own advantage and self-destruction, are
made into absolute qualities, into the "duty," the "holiness," and
the "divinity" of man. Finally--to keep the worst to the last--by the
notion of the _good_ man, all that is favoured which is weak, ill,
botched, and sick-in-itself, which _ought to be wiped out._ The law
of selection is thwarted, an ideal is made out of opposition to the
proud, well-constituted man, to

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
Venezia.
Page 1
Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! Oi hedelmä puun, sa vapiset, lankeat maahan? Salatiedon minkä sulle yö opetti, kun jäätävä kauhu sun poskes, sun purppuraposkesi peittää? -- Sa vaiti oot, et vastaa? Ken puhuu vielä? -- -- Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! -- "En kaunis oo" -- niin puhuu syksyn kukkanen --, "toki lemmin ma ihmisiä ja lohdutan ihmisiä -- he vielä kukkia saavat nähdä, ja puoleeni kumartua ah!.
Page 2
-- Et vastaa -- kaste hieno katsettas sumentaa: -- ol' kuolos kaipuu vieno, _Amorosissima.
Page 3
Ma yksinäiseks ylenin -- ma varron: mitä vartoisin? Ken pilviin saakka kohoaa, -- hän vartoo ensi salamaa.
Page 4
Tanssi, tanssi kavalilla vaahtoharja lainehilla -- luoja _uutten_ tanssien! Tanssimme saa tuhat tapaa, taitehemme -- olkoon vapaa, tietehemme -- iloinen! Kukkasista kuulun tiemme kukoistuksen, lehvän viemme seppeleeksi kunnian! Karkeloimme sylitysten kera porttoin, pyhimysten, jumalan ja maailman! Ken ei tanssi tuulten lailla, viihdy sitehiä vailla, raihnas, raajarikkoinen, ken on hurskaan-liukaskieli, hyve-pöllö, mietomieli, taivaamme ei ole sen! Tuprutamme tomut teiden sieraimihin nääntyneiden, puhdistamme rannikon! Heikon rinnan hengityksen, velton silmän väsymyksen täältä väistyminen on! Kirkkaan taivaan sumentajat, pilvet, elon rumentajat edestämme väistyvi! Pauhatkaamme .
Page 5
.
Page 6
"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän edessämme: mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin, -- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, -- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! "Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: älä salli, että jälkiruuan aikana mietomieliset naiselliset henget karkaavat jälleen kimppuumme! "Sinä yksin teet ilman ympärilläsi voimakkaaksi ja kirkkaaksi! Löysinkö minä milloinkaan maan päällä niin hyvää ilmaa kuin sinun tykönäsi luolassasi? "Monta maata minä olen nähnyt, minun nenäni on oppinut koettelemaan ja arvostelemaan monenlaista ilmaa: mutta sinun tykönäsi minun sieraimeni maistavat suurimman nautintonsa! "Ellei ehkä --, ellei ehkä --, oi suo anteeksi vanha muisto! Suo anteeksi vanha jälkiruokalaulu, jonka minä sepitin kerran erämaan tyttärien joukossa.
Page 7
Sela.
Page 8
.
Page 9
Haa! Ylös, arvokkuus! Puhkukaa, puhkukaa jälleen hyve-palkeet! Haa! Viel' yksi mylväys, moraalinen mylväys, moraalisen jalopeuran mylväys erämaan tyttärille! Näet hyve-ulvonta, te tyttöset armahimmat, on enemmän kuin kaikki europalais-himo, europalais-ikinälkä! Ja tässä minä seison jo europalaisena, enkä muuta taida, mua jumala auttakoon! Aamen! * * * Ken erämaita kätkee, surman saa! Lyö kiveen kivi, nielee erämaa.
Page 10
Yön viettelysilmät vinot, vaanivat eikö katsele mua?.
Page 11
Myrskyn ja retken -- se unohtanut on! Hukkuivat toivo ja toiveet, nyt välkkyen sielu ja ulappa hohtaa.
Page 12
Hahaa! Ja kidutat minua, narri, kidutat kuoliaaksi ylpeyteni? Suo lempeä -- ken mua lämmittää vielä? ken lempii? kädet kuumat anna, anna sydän-hiillosmaljat minulle, yksinäisimmälle, jonka jää, jää seitsenkertainen opetti janoamaan vihamiehiäkin, suo mulle, suo, vihamies sa julmin, suo mulle -- _itses!_.
Page 13
.
Page 14
Se ollut ei rohkeutes, ett' epäjumalia kaadoit: vaan että sä itsessäs epäjumalanpalvelijan _löit_ maahan, se oli sun rohkeutes.
Page 15
"Yöt uudet loit ympärilles, erämaita uusia löysi sun leijona-jalkasi.