Ecce Homo Complete Works, Volume Seventeen

By Friedrich Nietzsche

Page 21

so backward that my ignorance was almost
saintly. This "culture," which from first to last teaches one to lose
sight of actual things and to hunt after thoroughly problematic and
so-called ideal aims, as, for instance, "classical culture"--as if it
were not hopeless from the start to try to unite "classical" and
"German" in one concept. It is even a little comical--try and imagine
a "classically cultured" citizen of Leipzig!--Indeed, I can say, that
up to a very mature age, my food was entirely bad--expressed morally,
it was "impersonal," "selfless," "altruistic," to the glory of cooks
and all other fellow-Christians. It was through the cooking in vogue
at Leipzig, for instance, together with my first study of Schopenhauer
(1865), that I earnestly renounced my "Will to Live." To spoil one's
stomach by absorbing insufficient nourishment--this problem seemed to
my mind solved with admirable felicity by the above-mentioned cookery.
(It is said that in the year 1866 changes were introduced into this
department.) But as to German cookery in general--what has it not got
on its conscience! Soup _before_ the meal (still called _alla tedesca_
in the Venetian cookery books of the sixteenth century); meat boiled
to shreds, vegetables cooked with fat and flour; the degeneration of
pastries into paper-weights! And, if you add thereto the absolutely
bestial post-prandial drinking habits of the _ancients,_ and not alone
of the ancient Germans, you will understand where German intellect
took its origin--that is to say, in sadly disordered intestines....
German intellect is indigestion; it can assimilate nothing. But even
English diet, which in comparison with German, and indeed with French
alimentation, seems to me to constitute a "return to Nature,"--that is
to say, to cannibalism,--is profoundly opposed to my own instincts. It
seems to me to give the intellect heavy feet, in fact, Englishwomen's
feet.... The best cooking is that of Piedmont. Alcoholic drinks do
not agree with me; a single glass of wine or beer a day is amply
sufficient to turn life into a valley of tears for me;--in Munich live
my antipodes. Although I admit that this knowledge came to me somewhat
late, it already formed part of my experience even as a child. As a boy
I believed that the drinking of wine and the smoking of tobacco were at
first but the vanities of youths, and later merely bad habits. Maybe
the poor wine of Naumburg was partly responsible for this poor opinion
of wine in general. In order to believe that wine was exhilarating, I
should have had to be a Christian--in other words, I should have had to
believe in what, to my mind,

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 10
-- Näin puhui Zarathustra.
Page 11
Totisesti, vaikeata todistaa on kaikki oleminen ja vaikeata saada puhumaan.
Page 23
Totisesti, sellaisia on, jotka ovat siveellisiä perinpohjin: he ovat sydämeltään lempeämpiä, he nauravat mieluummin ja useammin kuin te.
Page 25
Sanokaa minulle, veljet, kuka sen lannistaa? Sanokaa, kuka heittää kahleen tämän eläimen tuhannelle niskalle? Tuhannen päämaalia oli tähän saakka olemassa, sillä olemassa oli tuhannen kansaa.
Page 33
Oi, paljon tietämättömyyttä ja erhetystä on tullut meissä ruumiiksi! Ei ainoastaan vuosituhansien.
Page 65
tulee jokainen vanki! Narrimaisesti lunastaa itsensä vangittu tahtokin.
Page 66
Ei korkeus: jyrkänne on hirvittävä! Jyrkänne, missä katse syöksyy alas ja käsi tavoittaa ylös.
Page 69
" -- Ja jälleen se nauroi ja pakeni: silloin kävi ympärilläni hiljaiseksi ikäänkuin hiljaisuus olisi ollut kaksinkertainen.
Page 80
Öljymäellä.
Page 81
Ja talvella se on minulle uskollisin.
Page 88
Hyvä! Täällä minä tahdon pitää vaakaa vyöryvän meren yllä: ja yhden todistajankin minä valitsen katselemaan, -- sinut, sinä erakkopuu, sinä väkevätuoksuinen, laajasti-kaareutuva, jota minä rakastan! -- Mitä siltaa myöten nykyisyys käy tulevaisuuteen? Minkä pakon mukaan korkea pakottaa itsensä alhaisempaan? Ja mikä käskee korkeimman -- kasvamaan vielä korkeammaksi? -- Nyt on vaaka tasapainossa ja paikoillaan: kolme raskasta kysymystä minä heitin siihen, kolme raskasta vastausta on toisessa vaakakupissa.
Page 97
Tuolla on venhe, -- tuonne yli se kulkee ehkä suureen tyhjyyteen.
Page 100
Linnut vain ovat vielä yläpuolella häntä.
Page 102
ja unhoittanut voitossa -- seisoa! -- -- Jotta minä kerran olisin valmis ja kypsynyt suurena keskipäivänä: valmis ja kypsä kuin hehkuva metalli, salamoista raskas pilvi ja paisuva maitoutare: -- -- valmis itseeni ja kätketyimpään tahtooni: jousi, palaen kaipuusta nuoleensa, nuoli, palaen kaipuusta tähteensä: -- -- tähti, valmis ja kypsä keskipäivässään, hehkuva, lävistetty, autuas hävittävistä auringonnuolista: -- -- aurinko itse ja järkähtämätön auringontahto, valmis hävitykseen voitossa! Oi tahto, kaiken hädän kääntyminen, sinä minun välttämättömyyteni! Säästä minut yhteen ainoaan suureen voittoon! -- -- Näin puhui Zarathustra.
Page 113
Seuraavana päivänä Zarathustra istui jälleen kivellään luolan edustalla, sillä aikaa kuin hänen eläimensä kuljeksivat ympäri maailmalla hankkiakseen kotia uutta ravintoa, myöskin uutta hunajaa: sillä Zarathustra oli käyttänyt ja tuhlannut vanhan hunajan aina viimeiseen jyväseen saakka.
Page 119
"Missä minun rehellisyyteni taukoo, siinä minä olen sokea ja tahdon ollakin sokea.
Page 121
"Lakkaa! huusi hän hänelle vihaisesti nauraen, lakkaa, näyttelijä! Vääristelijä! Perinpohjainen valhettelija! Minä tunnen sinut hyvin! "Minä olen kohta lämmittävä sinun jalkasi, katala loihtija, minä osaan hyvin -- lämmittää sellaisia kuin sinä olet!" -- "Lopeta, sanoi vanha mies ja hyppäsi ylös maasta, älä lyö enää, oi Zarathustra! Minä tein niin vain leikilläni! "Sellainen kuuluu minun taitooni; sinua itseäsi minä tahdoin koetella, kun esitin sinulle tämän kokeen! Ja, totisesti, sinä olet hyvin arvannut minun ajatukseni! "Mutta vähäpätöistä koetta et myöskään sinä minulle pannut: sinä olet kova, sinä viisas Zarathustra! Kovasti sinä isket 'totuuksillasi', sinun ryhmysauvasi pakottaa minun lausumaan -- tämän totuuden!" -- "Älä imartele, vastasi Zarathustra, yhä vielä kiihtyneenä ja katse synkkänä, sinä perinpohjainen näyttelijä! Sinä olet väärä: mitä sinä puhut totuudesta! "Sinä riikinkukkojen riikinkukko, sinä turhamaisuuden meri, mitä näyttelit minulle, katala loihtija, keneksi minun olisi pitänyt luulla sitä, joka vaikeroi tuossa hahmossa?" "_Hengen parannuksentekijäksi,_ sanoi vanha mies sitä -- minä näyttelin: sinä itse olet kerran keksinyt tämän sanan -- "-- runoilijaa ja loihtijaa, joka kääntää viimein itseänsä vastaan oman henkensä, muuttunutta,.
Page 132
"Kavahda, että ahdas usko ei lopulta kerran vangitse sinua, kova, ankara houre! Sillä sinua viettelee ja kiusaa täst'edes kaikki, mikä on ahdasta ja lujaa.
Page 139
Sillä te ette oppineet alistumaan, te ette oppineet pieniä viisauksia.
Page 145
Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, kuvapatsaaksi tullut ei, jumal-pylvähäksi ei temppelin eteen pantu, ovenvartiaksi jumalan jonkun: Ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, sydän kissan-kiihkoja täynnä, joka ikkunasta hypähtävä, suin päin joka sattumaan, joka aarniometsän vaaniva, himomielin vaaniva, juosta jott' aarniometsissä saisit kera petojen kirjavatäpläisten sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, himon-polttavin huulin, peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne rosvoten, hiipien, valhetellen: -- Tai kotkan lailla, mi kauan, kauan kuiluihin tuijottaa, kuiluihin _omihinsa_: -- -- oi kuinka ne suikertelevat alas, alle, sisälle maan yhä syvempiin syvyyksiin! -- silloin, yht'äkkiä, päistikkaa, kuin salama syöstä alas _karitsoihin_ nälänvimmassa, himoiten karitsa-riistaa, kato kaikkien karitsa-sieluin, kato kiukkuinen kaiken, mi katselee karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti, harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti! Näin: kotkamainen, pantterimainen on runoniekan kaipuu, on _sun_ kaipuusi tuhannen naamion alla, sa narri! sa runoniekka! Sa, joka ihmisen näit niin jumalana kuin lampaanakin --: _repiä_ jumala ihmisessä kuin lammaskin ihmisessä, ja repien _nauraa_ -- _se, se_ on sun autuutesi kotkan ja pantterin autuus! runoniekan ja narrin autuus! -- -- Ilmassa seljenneessä, kun kuun sirppi jo hiipii välitse purppuraruskoin vihertäin kateudesta: -- vihamielisnä päivälle, salaa jok' askeleella vitaisten ruusu-uutimiin, kunnes ne vaipuvat, yöhön vaipuvat vaalentuin: -- niin vaivuin ma itse kerran totuuden-vimmastani, päivän-kaipiostani, mies väsynyt päivään, valosta sairas, -- alas vaivuin, iltahan, varjoon: totuuden yhden tulessa janoten: -- sydän kuuma, sa muistatko vielä, .