Beyond Good and Evil

By Friedrich Nietzsche

Page 64

period of the Romans; and should
it be praised, a sort of resentful disdain is compatible with this
praise, even at the best, directly the sympathetic action is compared
with one which contributes to the welfare of the whole, to the RES
PUBLICA. After all, "love to our neighbour" is always a secondary
matter, partly conventional and arbitrarily manifested in relation to
our FEAR OF OUR NEIGHBOUR. After the fabric of society seems on the
whole established and secured against external dangers, it is this
fear of our neighbour which again creates new perspectives of moral
valuation. Certain strong and dangerous instincts, such as the love of
enterprise, foolhardiness, revengefulness, astuteness, rapacity, and
love of power, which up till then had not only to be honoured from the
point of view of general utility--under other names, of course, than
those here given--but had to be fostered and cultivated (because they
were perpetually required in the common danger against the common
enemies), are now felt in their dangerousness to be doubly strong--when
the outlets for them are lacking--and are gradually branded as immoral
and given over to calumny. The contrary instincts and inclinations now
attain to moral honour, the gregarious instinct gradually draws its
conclusions. How much or how little dangerousness to the community or
to equality is contained in an opinion, a condition, an emotion, a
disposition, or an endowment--that is now the moral perspective, here
again fear is the mother of morals. It is by the loftiest and strongest
instincts, when they break out passionately and carry the individual
far above and beyond the average, and the low level of the gregarious
conscience, that the self-reliance of the community is destroyed, its
belief in itself, its backbone, as it were, breaks, consequently these
very instincts will be most branded and defamed. The lofty independent
spirituality, the will to stand alone, and even the cogent reason, are
felt to be dangers, everything that elevates the individual above the
herd, and is a source of fear to the neighbour, is henceforth called
EVIL, the tolerant, unassuming, self-adapting, self-equalizing
disposition, the MEDIOCRITY of desires, attains to moral distinction and
honour. Finally, under very peaceful circumstances, there is always
less opportunity and necessity for training the feelings to severity
and rigour, and now every form of severity, even in justice, begins
to disturb the conscience, a lofty and rigorous nobleness and
self-responsibility almost offends, and awakens distrust, "the lamb,"
and still more "the sheep," wins respect. There is a point of diseased
mellowness and effeminacy in the history of society, at which society
itself takes the part of him who injures it, the

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 6
Kamala on inhimillinen olemus ja yhä vielä vailla tarkoitusta: silmänkääntäjä voi tulla sille turmakohtaloksi.
Page 14
Eräs kuva teki tämän kalpean ihmisen kalpeaksi.
Page 16
Ei vihalla, vaan naurulla surmataan.
Page 28
Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni: "Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan hän ei puhunut meille naisesta.
Page 35
Ei minun henkeni tahdo kauemmin vaeltaa.
Page 41
Olkoon teidän hyveenne teidän Itsenne, eikä mikään vieras, mikään nahka, mikään kaunisteleminen: tämä on totuus teidän sielunne pohjasta, te siveelliset! -- Mutta tosin on olemassa niitä, joille hyve on kouristusta ruoskan alla: ja te olette liiaksi kuulleet heidän huutoaan! Ja toisia on olemassa, jotka kutsuvat hyveeksi paheittensa laiskistumista: ja kun heidän vihansa ja kateutensa kerran venyttelee jäseniä, käy heidän "vanhurskautensa" hilpeäksi ja hieroo uneliaita silmiään.
Page 50
silloin minun jaloin lupaukseni? Sokeana minä kuljin kerran autuaita teitä: silloin te heititte lokaa sokean tielle: ja nyt häntä inhoittaa vanha sokkopolku.
Page 77
" Ja Zarathustra jäi seisomaan ja mietiskeli.
Page 82
"Kuulla on hovinsa ja hovilla on kuuvasikkansa: mutta kaikkea, mikä hovista lähtee, rukoilee kerjäläisväki ja kaikki käyttökelpoinen kerjäläishyve.
Page 91
Muumioihin rakastuvat toiset, toiset kummituksiin; ja molemmat ovat yhtä vihamielisiä kaikkea lihaa ja verta kohtaan -- oi,.
Page 101
Vääriä rannikkoja ja vääriä ankkuripohjia opettivat teille hyvät; hyvien valheissa te synnyitte ja saitte turvan.
Page 122
Siihen minä murrun.
Page 128
" -- -- Vapaaehtoinen kerjäläinen.
Page 130
-- "Roskaväkeä ylhäällä, roskaväkeä alhaalla! Mikä on tänään vielä 'köyhää' ja 'rikasta'! En osannut enää eroittaa heitä toisistaan -- silloin minä pakenin sieltä, kauemmaksi, yhä kauemmaksi, kunnes tulin näiden lehmien tykö.
Page 132
Oi iankaikkinen kaikkialla, oi iankaikkinen ei-missään, oi iankaikkinen -- turhaan!" Näin puhui varjo, ja Zarathustran kasvot kävivät pitemmiksi hänen sanoistaan.
Page 134
Viisaat narrit puhuvat paremmin.
Page 138
Juuri leipää vain ei erakoilla ole.
Page 141
Te luovat, teissä on paljon saastaista.
Page 147
"_Tämä_ rohkeus, joka on käynyt viimein hienoksi, hengelliseksi, henkiseksi, tämä ihmis-rohkeus, jolla on kotkan siivet ja käärmeenviisaus: se näyttää minusta kantavan tänään nimeä --" "_Zarathustra_!" huusivat kaikki, jotka istuivat yhdessä, ikäänkuin yhdestä suusta ja puhkesivat senjälkeen suureen nauruun; mutta heistä kohosi niinkuin raskas pilvi.
Page 152
Aasijuhla.