Beyond Good and Evil

By Friedrich Nietzsche

Page 62

small number who command--in view, therefore, of the fact that
obedience has been most practiced and fostered among mankind hitherto,
one may reasonably suppose that, generally speaking, the need thereof is
now innate in every one, as a kind of FORMAL CONSCIENCE which gives
the command "Thou shalt unconditionally do something, unconditionally
refrain from something", in short, "Thou shalt". This need tries to
satisfy itself and to fill its form with a content, according to its
strength, impatience, and eagerness, it at once seizes as an omnivorous
appetite with little selection, and accepts whatever is shouted into
its ear by all sorts of commanders--parents, teachers, laws, class
prejudices, or public opinion. The extraordinary limitation of human
development, the hesitation, protractedness, frequent retrogression, and
turning thereof, is attributable to the fact that the herd-instinct of
obedience is transmitted best, and at the cost of the art of command. If
one imagine this instinct increasing to its greatest extent, commanders
and independent individuals will finally be lacking altogether, or they
will suffer inwardly from a bad conscience, and will have to impose
a deception on themselves in the first place in order to be able to
command just as if they also were only obeying. This condition of things
actually exists in Europe at present--I call it the moral hypocrisy of
the commanding class. They know no other way of protecting themselves
from their bad conscience than by playing the role of executors of older
and higher orders (of predecessors, of the constitution, of justice, of
the law, or of God himself), or they even justify themselves by maxims
from the current opinions of the herd, as "first servants of their
people," or "instruments of the public weal". On the other hand, the
gregarious European man nowadays assumes an air as if he were the only
kind of man that is allowable, he glorifies his qualities, such as
public spirit, kindness, deference, industry, temperance, modesty,
indulgence, sympathy, by virtue of which he is gentle, endurable, and
useful to the herd, as the peculiarly human virtues. In cases, however,
where it is believed that the leader and bell-wether cannot be dispensed
with, attempt after attempt is made nowadays to replace commanders
by the summing together of clever gregarious men all representative
constitutions, for example, are of this origin. In spite of all, what a
blessing, what a deliverance from a weight becoming unendurable, is the
appearance of an absolute ruler for these gregarious Europeans--of this
fact the effect of the appearance of Napoleon was the last great proof
the history of the influence of Napoleon is almost the history of
the higher

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
Tähti-moraalia.
Page 1
Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! Oi hedelmä puun, sa vapiset, lankeat maahan? Salatiedon minkä sulle yö opetti, kun jäätävä kauhu sun poskes, sun purppuraposkesi peittää? -- Sa vaiti oot, et vastaa? Ken puhuu vielä? -- -- Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! -- "En kaunis oo" -- niin puhuu syksyn kukkanen --, "toki lemmin ma ihmisiä ja lohdutan ihmisiä -- he vielä kukkia saavat nähdä, ja puoleeni kumartua ah!.
Page 2
ja minut murtaa ja muisto jälleen leimahtaa silmässä ihmisten, -- _muisto minua kauniimmasta_: -- ma näen sen -- ja kuolen niin!" -- Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! CAMPO SANTO DI STAGLIENO Oi laps, mi suorit hennon karitsan untuvaa, kuin valo tähden-lennon silmistäs tuikahtaa, sa armain leikkikalu lähellä, kaukana, niin puhdas syämmes halu, _Amorosissima!_ Miks katkes kahle varhain? ken syäntäs haavoitti? Jos lemmit, lempi parhain ei sitä korvaisi.
Page 3
Silopintaa kallioiden vastaas riennän karkeloiden tahtiin viiman kanteleen: kun sa purjehitta ennät, vapahista vapain lennät yli kesyttömän veen.
Page 4
kiiti orhisi ja vaunus liiti niinkuin tuli pitkäisen, salamana ruoskas siima orhiin iski, niinkuin viima lensit rataas myrskyten, -- Alas syöksyit vaunuistasi, lyhentyen lennossasi viuhuvaksi nuoleksi syöksyit suoraan syvyyksihin, niinkuin rusko-uutimihin aamun säteet syöksyvi.
Page 5
-- oi kuinka ne suikertelevat alas, alle, sisälle maan yhä syvempiin syvyyksiin! -- Silloin, yht'äkkiä, päistikkaa, kuin salama syöstä alas _karitsoihin_, nälänvimmassa, himoiten karitsa-riistaa, kato kaikkien karitsa-sieluin, kato kiukkuinen kaiken, mi katselee, karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti, harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti.
Page 6
"Heidän tykönään oli näet yhtä hyvä kirkas itämainen ilma; siellä minä olin kauimpana poissa pilvisestä kosteasta alakuloisest Vanhasta-Europasta! "Siihen aikaan minä rakastin näitä Itämaantyttöjä ja toista sinistä taivaanvaltakuntaa, jonka ylitse ei yhtään pilveä eikä ajatusta riipu.
Page 7
Haa! Juhlallista! Arvokas alku! afrikalaisen juhlallista! jalopeuran arvoista tai moraalisen möly-apinan -- mut teille ei mitään, te ystävättäret armahimmat, joiden jalkojen juureen mun, europalaisen palmujen alle, on istua suotu.
Page 8
.
Page 9
Niin kuolla kuin hänen kerran kuolevan näin: voittaen, _tuhoa_ tuoden.
Page 10
Sydän polttava, ei kauan sun janota tarvitse enää! On lupaus ilmassa, sitä huhuuvat oudot huulet mulle, -- saapuu suuri viileys.
Page 11
Mi ennen ol' raskasta, vaipui sinervään unhoon, -- nyt venheeni keinuvi jouten.
Page 12
Salama.
Page 13
.
Page 14
.
Page 15
.