Also sprach Zarathustra: Ein Buch für Alle und Keinen

By Friedrich Nietzsche

Page 183

lachen, so ist es doch
nicht _mein_ Lachen, das sie lernten.

Aber was liegt daran! Es sind alte Leute: sie genesen auf ihre Art,
sie lachen auf ihre Art; meine Ohren haben schon Schlimmeres erduldet
und wurden nicht unwirsch.

Dieser Tag ist ein Sieg: er weicht schon, er flieht,
_der_Geist_der_Schwere_, mein alter Erzfeind! Wie gut will dieser Tag
enden, der so schlimm und schwer begann!

Und enden _will_ er. Schon kommt der Abend: über das Meer her reitet
er, der gute Reiter! Wie er sich wiegt, der Selige, Heimkehrende, in
seinen purpurnen Sätteln!

Der Himmel blickt klar dazu, die Welt liegt tief: oh all ihr
Wunderlichen, die ihr zu mir kamt, es lohnt sich schon, bei mir zu
leben!"

Also sprach Zarathustra. Und wieder kam da das Geschrei und Gelächter
der höheren Menschen aus der Höhle: da begann er von Neuem.

"Sie beissen an, mein Köder wirkt, es weicht auch ihnen ihr Feind, der
Geist der Schwere. Schon lernen sie über sich selber lachen: höre ich
recht?

Meine Manns-Kost wirkt, mein Saft- und Kraft-Spruch: und wahrlich,
ich nährte sie nicht mit Bläh-Gemüsen! Sondern mit Krieger-Kost, mit
Eroberer-Kost: neue Begierden weckte ich.

Neue Hoffnungen sind in ihren Armen und Beinen, ihr Herz streckt sich
aus. Sie finden neue Worte, bald wird ihr Geist Muthwillen athmen.

Solche Kost mag freilich nicht für Kinder sein, noch auch für
sehnsüchtige alte und junge Weibchen. Denen überredet man anders die
Eingeweide; deren Arzt und Lehrer bin ich nicht.

Der _Ekel_ weicht diesen höheren Menschen: wohlan! das ist mein Sieg.
In meinem Reiche werden sie sicher, alle dumme Scham läuft davon, sie
schütten sich aus.

Sie schütten ihr Herz aus, gute Stunden kehren ihnen zurück, sie
feiern und käuen wieder, - sie werden _dankbar_.

_Das_ nehme ich als das beste Zeichen: sie werden dankbar. Nicht lange
noch, und sie denken sich Feste aus und stellen Denksteine ihren alten
Freuden auf.

Es sind _Genesende_!" Also sprach Zarathustra fröhlich zu seinem
Herzen und schaute hinaus; seine Thiere aber drängten sich an ihn und
ehrten sein Glück und sein Stillschweigen.


2.

Plötzlich aber erschrak das Ohr Zarathustra's: die Höhle nämlich,
welche bisher voller Lärmens und Gelächters war, wurde mit Einem Male
todtenstill; - seine Nase aber roch einen wohlriechenden Qualm und
Weihrauch, wie von brennenden Pinien-Zapfen.

"Was geschieht? Was treiben sie?" fragte er sich und schlich zum
Eingange heran, dass er seinen Gästen, unvermerkt, zusehn könne. Aber,
Wunder über Wunder! was musste er da mit seinen eignen Augen sehn!

"Sie sind Alle wieder _fromm_ geworden, sie _beten_, sie sind toll!"
- sprach er und verwundene sich über die Maassen. Und, fürwahr!, alle
diese höheren Menschen, die zwei Könige, der Papst ausser Dienst, der
schlimme Zauberer, der freiwillige Bettler,

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 18
Tai "iankaikkista.
Page 23
Jos tahdotaan omistaa ystävä, niin täytyy myöskin tahtoa käydä sotaa hänen puolestaan: ja käydäkseen sotaa, täytyy myös osata olla vihollinen.
Page 32
Kaikista mieluimmin näen teidän, ystäväni, viskaavan tätä kultaista palloa! Senvuoksi minä viivyn vielä hetkisen maailmassa: suokaa se minulle anteeksi! -- Näin puhui Zarathustra.
Page 36
Katsokaa, miten täyteläistä on ympärillämme! Ja keskeltä runsauden on ihanaa katsella etäisille merille.
Page 42
Niin saavat he lohdutuksen; ja heidän laillaan, ystäväni, saatte tekin lohdutuksenne -- ja uusia kirjavia näkinkenkiä! -- Näin puhui Zarathustra.
Page 69
" -- Ja jälleen se nauroi ja pakeni: silloin kävi ympärilläni hiljaiseksi ikäänkuin hiljaisuus olisi ollut kaksinkertainen.
Page 72
-- Mutta minussa on jotakin, jota minä kutsun rohkeudeksi: se löi minulta tähän saakka kuoliaaksi jokaisen alakuloisuuden.
Page 74
Oi elämäni ehtoopäivä! Kerran astui minunkin onneni laaksoon, etsiäkseen itsellensä majaa: silloin se löysi nämä avoimet vieraanvaraiset sielut.
Page 79
Viisaita he ovat, heidän hyveillään on älykkäät sormet.
Page 83
se on kaupustelijain kulta.
Page 85
"Ollakseen isä ei hän pidä kylliksi huolta lapsistaan: ihmisisät tekevät sen paremmin!" -- "Hän on liian vanha! Hän ei pidä enää lainkaan huolta lapsistaan" -- näin vastasi toinen yövartia.
Page 97
" "Ja sinun oma järkesi -- se sinun itse täytyy tukauttaa ja kuristaa; sillä se on tämän maailman järkeä, siitä sinä itse opit hylkäämään tämän maailman," -- -- Rikkokaa, rikkokaaikkokaa, oi veljeni, nämä hurskaitten vanhat taulut! Rikkokaa maailmansoimaajain lauseet! 16.
Page 108
" -- Sitten katseli Elämä miettiväisesti taaksensa ja ympärillensä ja sanoi hiljaa: "Oi Zarathustra, sinä et ole minulle kylliksi uskollinen! "Sinä et rakasta minua läheskään niin paljon, kuin sanot rakastavasi; minä tiedän, sinä ajattelet, että kohta tahdot hyljätä minut.
Page 119
Mutta nyt minua kutsuu eräs hätähuuto kiireesti sinun luotasi.
Page 122
"Mutta sinun -- _täytyy_ pettää: siihen määrin minä tunnen sinut! Sinun täytyy alati olla kaksi-kolmi-neliviisimielinen! Myöskään se, minkä nyt tunnustit, ei ollut minulle läheskään totta eikä kylliksi valhetta! "Sinä kehno vääristelijä, kuinka sinä muuta voisit! Sairautesi sinä vielä ihomaalilla maalaisit, jos näyttäytyisit alastomana lääkärillesi.
Page 123
Sieltä voit etsiä sitä, jonka toivoit löytäväsi.
Page 128
Voi, oliko hän ehkä se korkeampi ihminen, jonka huudon minä kuulin? "Minä rakastan suuria halveksivaisia.
Page 131
Mutta tuskin oli vapaaehtoinen kerjäläinen juossut tiehensä ja Zarathustra taas yksin, kun hän kuuli takanaan uuden äänen, joka huusi: "Seis! Zarathustra, odota toki! Minähän se olen, oi Zarathustra, minä, sinun varjosi!" Mutta Zarathustra ei odottanut, sillä äkillinen suuttumus valtasi hänet tuon suuren väentulvan ja tungoksen vuoksi hänen vuorillaan.
Page 147
"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän edessämme: sen he oppivat näet parhaiten meistä kaikista tänään! Mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin -- "-- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, "-- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! "Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: älä salli, että jälkiruuan.
Page 159
suurelle kivelle, joka oli hänen luolansa ovikäytävän ääressä.