Also sprach Zarathustra: Ein Buch für Alle und Keinen

By Friedrich Nietzsche

Page 150

eben vor mir deine Lüge, als du sprachst: `ich
trieb's also _nur_ zum Spiele!` Es war auch _Ernst_ darin, du _bist_
Etwas von einem Büsser des Geistes!

Ich errathe dich wohl: du wurdest der Bezauberer Aller, aber gegen
dich hast du keine Lüge und List mehr übrig, - du selber bist dir
entzaubert!

Du erntetest den Ekel ein, als deine Eine Wahrheit. Kein Wort ist mehr
an dir ächt, aber dein Mund: nämlich der Ekel, der an deinem Munde
klebt." - -

- "Wer bist du doch! schrie hier der alte Zauberer mit einer trotzigen
Stimme, wer darf also zu _mir_ reden, dem Grössten, der heute lebt?"
- und ein grüner Blitz schoss aus seinem Auge nach Zarathustra. Aber
gleich darauf verwandelte er sich und sagte traurig:

"Oh Zarathustra, ich bin's müde, es ekelt mich meiner Künste, ich bin
nicht _gross_, was verstelle ich mich! Aber, du weisst es wohl - ich
suchte nach Grösse!

Einen grossen Menschen wollte ich vorstellen und überredete Viele:
aber diese Lüge gieng über meine Kraft. An ihr zerbreche ich.

Oh Zarathustra, Alles ist Lüge an mir; aber dass ich zerbreche - diess
mein Zerbrechen ist _ächt_!" -

"Es ehrt dich, sprach Zarathustra düster und zur Seite niederblickend,
es ehrt dich, dass du nach Grösse suchtest, aber es verräth dich auch.
Du bist nicht gross.

Du schlimmer alter Zauberer, _das_ ist dein Bestes und Redlichstes,
was ich an dir ehre, dass du deiner müde wurdest und es aussprachst:
`ich bin nicht gross.`

_Darin_ ehre ich dich als einen Büsser des Geistes: und wenn auch nur
für einen Hauch und Husch, diesen Einen Augenblick warst du - ächt.

Aber sprich, was suchst du hier in _meinen_ Wäldern und Felsen? Und
wenn du _mir_ dich in den Weg legtest, welche Probe wolltest du von
mir? -

- wess versuchtest du _mich_?" -

Also sprach Zarathustra, und seine Augen funkelten. Der alte Zauberer
schwieg eine Weile, dann sagte er: "Versuchte ich dich? Ich - suche
nur.

Oh Zarathustra, ich suche einen Ächten, Rechten, Einfachen,
Eindeutigen, einen Menschen aller Redlichkeit, ein Gefäss der
Weisheit, einen Heiligen der Erkenntniss, einen grossen Menschen!

Weisst du es denn nicht, oh Zarathustra? Ich suche Zarathustra."

- Und hier entstand ein langes Stillschweigen zwischen Beiden;
Zarathustra aber versank tief hinein in sich selber, also dass er die
Augen schloss. Dann aber, zu seinem Unterredner zurückkehrend, ergriff
er die Hand des Zauberers und sprach, voller Artigkeit und Arglist:

"Wohlan! Dort hinauf führt der Weg, da liegt die Höhle Zarathustra's.
In ihr darfst du suchen, wen du finden möchtest.

Und frage meine Thiere um Rath, meinen Adler und meine Schlange: die
sollen dir suchen helfen. Meine Höhle aber ist gross.

Ich selber freilich

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 11
Tuollepuolen ihmistäkö todellakin? Oi, veljet, tuo jumala, jonka minä loin, oli ihmistyötä ja -hulluutta, kuten kaikki jumalat! Ihminen hän oli, ja ainoastaan vaivainen osa ihmistä ja Minua: omasta tuhkastani ja hehkustani nousi se eteeni, tuo kummitus.
Page 15
Mutta mitä koskee minuun teidän hyvänne! Paljon on hyvässänne sellaista, mikä minua iljettää, ja totisesti ei sen paha.
Page 19
elämää": se on minulle samantekevää, -- kun he vain nopeasti lähtevät matkoihinsa! -- Näin puhui Zarathustra.
Page 24
Sinun unesi on ilmaiseva, mitä ystäväsi valveillaan tekee.
Page 40
Veri myrkyttää puhtaimmankin opin sydämen harhaluuloksi ja vihaksi.
Page 45
"Sillä totuus on täällä: onko toki kansa täällä! Voi, voi etsiväisiä!" -- näin on huuto käynyt ammoisista ajoin.
Page 56
Silloin minun täytyy päästä ulos ja pois kaikista pölyisistä tuvista.
Page 59
Mitä on sille kauneus ja meri ja riikinkukonkoru! Tämän vertauksen minä sanon runoilijoille.
Page 69
Mistään minä en ole teiltä vaiennut, ystäväni.
Page 75
Tuolla lähenee jo ilta: aurinko laskee.
Page 87
Haudankaivajat kaivoivat itselleen sairauksia.
Page 94
lunastukseksi, tätä yksin minä opetin heidän kutsumaan lunastukseksi.
Page 99
Oi veljeni, olenko minä sitten julma? Mutta minä sanon: mikä suistuu, sitä pitää vielä sysättämänkin! Kaikki tämänpäiväinen -- se suistuu, se sortuu: ken tahtoisi sitä pidättää! Mutta minä -- minä _tahdon_ sitä sysätä menemään! Tunnetteko hekuman, joka vyöryttää kiviä jyrkkiin syvyyksiin? -- Nämä tämänpäivän ihmiset: katsokaa toki, miten ne vyöryvät minun syvyyksiini! Parempien soittajien alkusoitto minä olen, oi veljeni! Esimerkki! _Seuratkaa_ minun esimerkkiäni! Ja ketä te ette opeta lentämään, opettakaa hänet _nopeammin suistumaan_! -- 21.
Page 103
Ja te -- te teitte jo laulun siitä? Mutta nyt minä makaan tuossa, väsyneenä vielä tästä puremisesta ja sylkemisestä, sairaana vielä omasta lunastuksesta.
Page 114
"Onni -- kuinka voisi löytää onnea tuollaisten hautautuneitten ja erakoitten luota! Täytyykö minun etsiä viimeistä onnea autuailta saarilta ja etäältä unhoitettujen merien keskeltä? "Mutta.
Page 116
Kukaan ei osaa enää kunnioittaa: heidän kunnianosotuksiaan me juuri pakenemme.
Page 132
"Sinun kanssasi minä rikoin, mitä sydämeni kerran kunnioitti, kaikki rajakivet ja kuvat minä viskasin kumoon, vaarallisimpien toiveiden perässä minä juoksin, -- totisesti, jokaisen rikoksen yli minä olen kerran juossut.
Page 139
-- Oi veljeni, mitä minä ihmisessä voin rakastaa, on se että hän on ylimeno ja meno perikatoon.
Page 142
Käynti ilmaisee, ken kulkee jo _omaa_ rataansa: katsokaa minun käyntiäni! Mutta ken tulee lähelle päämaaliansa, hän tanssii.
Page 160
.