Also sprach Zarathustra: Ein Buch für Alle und Keinen

By Friedrich Nietzsche

Page 127

des Lebens, der Fürsprecher
des Leidens, der Fürsprecher des Kreises - dich rufe ich, meinen
abgründlichsten Gedanken!

Heil mir! Du kommst - ich höre dich! Mein Abgrund _redet_, meine
letzte Tiefe habe ich an's Licht gestülpt!

Heil mir! Heran! Gieb die Hand - - ha! lass! Haha! - - Ekel, Ekel,
Ekel - - - wehe mir!


2.

Kaum aber hatte Zarathustra diese Worte gesprochen, da stürzte er
nieder gleich einem Todten und blieb lange wie ein Todter. Als er aber
wieder zu sich kam, da war er bleich und zitterte und blieb liegen und
wollte lange nicht essen noch trinken. Solches Wesen dauerte an ihm
sieben Tage; seine Thiere verliessen ihn aber nicht bei Tag und Nacht,
es sei denn, dass der Adler ausflog, Speise zu holen. Und was er
holte und zusammenraubte, das legte er auf Zarathustra's Lager: also
dass Zarathustra endlich unter gelben und rothen Beeren, Trauben,
Rosenäpfeln, wohlriechendem Krautwerke und Pinien-Zapfen lag. Zu
seinen Füssen aber waren zwei Lämmer gebreitet, welche der Adler mit
Mühe ihren Hirten abgeraubt hatte.

Endlich, nach sieben Tagen, richtete sich Zarathustra auf seinem Lager
auf, nahm einen Rosenapfel in die Hand, roch daran und fand seinen
Geruch lieblich. Da glaubten seine Thiere, die Zeit sei gekommen, mit
ihm zu reden.

"Oh Zarathustra, sagten sie, nun liegst du schon sieben Tage so, mit
schweren Augen: willst du dich nicht endlich wieder auf deine Füsse
stellen?

Tritt hinaus aus deiner Höhle: die Welt wartet dein wie ein Garten.
Der Wind spielt mit schweren Wohlgerüchen, die zu dir wollen; und alle
Bäche möchten dir nachlaufen.

Alle Dinge sehnen sich nach dir, dieweil du sieben Tage allein
bliebst, - tritt hinaus aus deiner Höhle! Alle Dinge wollen deine
Ärzte sein!

Kam wohl eine neue Erkenntniss zu dir, eine saure, schwere? Gleich
angesäuertem Teige lagst du, deine Seele gieng auf und schwoll über
alle ihre Ränder. -"

- Oh meine Thiere, antwortete Zarathustra, schwätzt also weiter
und lasst mich zuhören! Es erquickt mich so, dass ihr schwätzt: wo
geschwätzt wird, da liegt mir schon die Welt wie ein Garten.

Wie lieblich ist es, dass Worte und Töne da sind: sind nicht Worte und
Töne Regenbogen und Schein-Brücken zwischen Ewig-Geschiedenem?

Zu jeder Seele gehört eine andre Welt; für jede Seele ist jede andre
Seele eine Hinterwelt.

Zwischen dem Ähnlichsten gerade lügt der Schein am schönsten; denn die
kleinste Kluft ist am schwersten zu überbrücken.

Für mich - wie gäbe es ein Ausser-mir? Es giebt kein Aussen! Aber
das vergessen wir bei allen Tönen; wie lieblich ist es, dass wir
vergessen!

Sind nicht den Dingen Namen und Töne geschenkt, dass der Mensch sich
an den Dingen erquicke? Es ist eine schöne Narrethei, das Sprechen:
damit tanzt der

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 10
Onpa vielä tänäkin päivänä muutamia sellaisia kuin tämä hyveen saarnaaja, eikä aina niin rehellisiä: mutta heidän aikansa on ohi.
Page 13
Ja olitpa sitten vaikka äkkipikaisten sukua tai hekumallisten tai uskonkiihkoisten tai.
Page 18
Tai "iankaikkista.
Page 29
"Milloinka on lohikäärme kuollut kyyn myrkkyyn? -- sanoi hän.
Page 37
Mutta niin tahtoo luova tahtoni, kohtaloni.
Page 40
Hiljaa vapisi ja nauroi kilpeni tänään: se on kauneuden pyhää naurua ja vavistusta.
Page 41
Totisesti, näistä minulla on huvia: missä sellaisia kelloja näen, vedän minä ne pilkallani vireeseen; ja niiden täytyy siinä vielä minulle surista! Ja toiset ovat ylpeitä kourallisestaan vanhurskautta ja rikkovat senvuoksi kaikkea olevaista vastaan: niin että maailma hukkuu heidän vääryyteensä.
Page 50
Tämä on teidän koko tahtonne, te viisaimmat, tahtona valtaan; ja silloinkin kun te puhutte hyvästä ja pahasta ja arvioimisista.
Page 51
nimiä, -- te ja teidän hallitseva tahtonne! Eteenpäin kantaa virta teidän venhettänne nyt: sen _täytyy_ kantaa sitä.
Page 68
Mutta hyvin minä tunnen laaksoni.
Page 74
Näin minä olen keskellä työtäni, menossa lasteni luo ja tulossa heidän luotansa: lastensa vuoksi Zarathustran täytyy tehdä itsensä täydelliseksi.
Page 80
Kova vieras hän on, -- mutta minä kunnioitan häntä, enkä minä rukoile, velttojen lailla, paksuvatsaista tuli-epäjumalaa.
Page 109
_Seitsemän!_ "Syv' itku sen --, _Kahdeksan!_ "syvempi vielä ilon-syys: _Yhdeksän!_ "Huol' itkee: kestä en! _Kymmenen!_ "Vaan ilon miel' on iäisyys --, _Yksitoista!_ "-- on syvä, syvä iäisyys!" _Kaksitoista!_ Seitsemän sinettiä.
Page 124
"Olinko minä siis turhaan tullut näihin metsiin ja näille vuorille? Silloin minun sydämeni päätti, että etsisin toista, hurskainta kaikista niistä, jotka eivät usko jumalaan, että etsisin Zarathustraa!" Näin puhui vanhus ja katseli terävästi sitä, joka seisoi hänen edessään; mutta Zarathustra tarttui vanhan paavin käteen ja katseli sitä kauan ihaillen.
Page 132
Oi iankaikkinen kaikkialla, oi iankaikkinen ei-missään, oi iankaikkinen -- turhaan!" Näin puhui varjo, ja Zarathustran kasvot kävivät pitemmiksi hänen sanoistaan.
Page 134
Ja, kummallista! tällä kertaa se kuului hänen omasta luolastaan.
Page 135
"Ja katso, jo on kaikki meidän hätähuutomme ohitse.
Page 140
Minulle ei ole kylliksi, että salama ei enää vahingoita.
Page 149
-- näet tulenhan Europasta, jok' on epäileväisempi kuin kaikk' aviovaimot vanhahtavaiset.
Page 157
Kaikki ilo tahtoo kaikkien olioiden iäisyyttä, tahtoo hunajaa, tahtoo sakkaa, tahtoo juopunutta sydänyötä, tahtoo hautoja, tahtoo hauta-kyynel-lohtua, tahtoo kullattua iltaruskoa -- -- mitä ei ilo tahdo! se on janoovaisempi, sydämellisempi, nälkäisempi, hirvittävämpi, salaperäisempi kuin kaikki tuska, se tahtoo itseään, se puree itseensä, sormuksen tahto taistelee siinä -- -- se tahtoo rakkautta, se tahtoo vihaa, se on yltäkylläinen, se lahjoittaa, viskaa pois, kerjää että joku ottaisi hänet, kiittää ottavaista, tahtoisi kernaasti olla vihattu, -- -- niin rikas on ilo, että se janoaa tuskaa, helvettiä, vihaa, häväistystä, raajarikkoa, maailmaa, -- siliä tämä maailma, oi tehän tunnette sen! Te korkeammat ihmiset, teitä se ikävöitsee, ilo, tuo kahlehtimaton, autuas, --.