Ainsi Parlait Zarathoustra

By Friedrich Nietzsche

Page 58

en vérité, quand du propre
incendie surgit la propre doctrine.

Le coeur en ébullition et la tête froide: quand ces deux choses se
rencontrent, naît le tourbillon que l'on appelle "Sauveur".

En vérité, il y eut des hommes plus grands et de naissance plus haute
que ceux que le peuple appelle sauveurs, ces tourbillons entraînants!

Et il faut que vous soyez sauvés et délivrés d'hommes plus grands
encore que de ceux qui étaient les sauveurs, mes frères, si vous voulez
trouver le chemin de la liberté.

Jamais encore il n'y a eu de Surhumain. Je les ai vu nus tous les
deux, le plus grand et le plus petit homme: -

Ils se ressemblent encore trop. En vérité, j'ai trouvé que même le
plus grand était - trop humain!


Ainsi parlait Zarathoustra.





DES VERTUEUX


C'est à coups de tonnerre et de feux d'artifice célestes qu'il faut
parler aux sens flasques et endormis.

Mais la voix de la beauté parle bas: elle ne s'insinue que dans les
âmes les plus éveillées.

Aujourd'hui mon bouclier s'est mis à vibrer doucement et à rire,
c'était le frisson et le rire sacré de la beauté!

C'est de vous, ô vertueux, que ma beauté riait aujourd'hui! Et ainsi
m'arrivait sa voix: "Ils veulent encore être - payés!"

Vous voulez encore être payés, ô vertueux! Vous voulez être
récompensés de votre vertu, avoir le ciel en place de la terre, et
l'éternité en place de votre aujourd'hui?

Et maintenant vous m'en voulez de ce que j'enseigne qu'il n'y a ni
rétributeur ni comptable? Et, en vérité, je n'enseigne même pas que la
vertu soit sa propre récompense.

Hélas! c'est là mon chagrin: astucieusement on a introduit au fond des
choses la récompense et le châtiment - et même encore au fond de vos
âmes, ô vertueux!

Mais, pareille au boutoir de sanglier, ma parole doit déchirer le fond
de vos âmes; je veux être pour vous un soc de charrue.

Que tous les secrets de votre âme paraissent à la lumière; et quand
vous serez étendus au soleil, dépouillés et brisés, votre mensonge
aussi sera séparé de votre vérité.

Car ceci est votre vérité: vous êtes trop _propres_ pour la souillure
de ces mots: vengeance, punition, récompense, représailles.

Vous aimez votre vertu, comme la mère aime son enfant; mais quand donc
entendit-on qu'une mère voulût être payée de son amour?

Votre vertu, c'est votre "moi" qui vous est le plus cher. Vous avez en
vous le désir de l'anneau: c'est pour revenir sur lui-même que tout
anneau s'annelle et se tord.

Et toute oeuvre de votre vertu est semblable à une étoile qui s'éteint:
sa

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 3
Mutta Zarathustra katseli kansaa ja ihmetteli.
Page 10
Hyvä ja paha ja halu ja kärsimys ja.
Page 20
Valtio? Mikä se on? Hyvä! Nyt auki korvat, sillä nyt sanon teille sanani kansojen kuolemasta.
Page 23
Neuvonko minä teitä siveyteen? Siveys on muutamilla hyve, mutta monilla miltei pahe.
Page 27
Sinä nouset yläpuolelle heitä: mutta mitä korkeammalle kohoat, sitä pienemmäksi sinä käyt kateuden silmässä.
Page 30
Monta lyhyttä hulluutta -- se on teillä rakkautta.
Page 37
Kivestä lentelee sirpaleita: mitä koskee se minuun? Päättää tahdon minä sen: sillä eräs varjo tuli luokseni -- hiljaisin ja kevyin kaikista olennoista tuli kerran luokseni! Yli-ihmisen ihanuus tuli varjona luokseni.
Page 43
Totisesti, väkevä tuuli on Zarathustra kaikille alangoille; ja tällaisen neuvon hän antaa vihollisilleen ja kaikelle, mikä sylkee ja purskuttaa: "kavahtakaa itseänne sylkemästä vasten tuulta!" -- Näin puhui Zarathustra.
Page 49
Totisesti, liian nopeasti te kuolitte minulta, te pakolaiset.
Page 58
Aavehenkäystä ja -liihoittelua on minulle kaikki heidän harpunhelinänsä: mitä he tiesivät tähänsaakka sävelten palavuudesta! -- He eivät ole minulle myöskään kyllin puhtaita: he sekoittavat kaikki vetensä, jotta se näyttäisi syvältä.
Page 59
"Ja eräs toinen näistä sairauksista on nimeltään 'tulikoira': _siitä_ ovat ihmiset kuvitelleet ja antaneet itselleen kuvitella paljon.
Page 64
"Onko hän lupaavainen? Vai täyttäjä? Valloittavainen? Vai perijä? Syksy? Vai aurankärki? Lääkäri? Vai terveeksitullut? "Onko hän runoilija? Vai totuuttarakastavainen? Vapauttaja? Vai kesyttäjä? Hyvä? Vai paha? "Minä vaellan ihmisten joukossa kuin tulevaisuuden sirpaleitten joukossa: sen tulevaisuuden, jonka minä näen! "Ja tämä on koko minun haluni ja harrastukseni, että minä yhdeksi runoilisin ja yhdistäisin, mikä on sirpaletta ja arvoitusta ja kauhistuttavaa sattumaa.
Page 67
ja kalkkarokäärmeitä.
Page 76
Ja "ken ei voi siunata, hänen tulee _oppia_ kiroamaan!" -- tämä kirkas oppi putosi minulle kirkkaasta taivaasta, tämä tähti on vielä mustinakin öinä minun taivaallani.
Page 108
-- --" Ja me katselimme toisiamme ja loimme silmämme vihreälle niitylle, jonka yli viileä ilta juuri juoksi.
Page 109
) 1.
Page 115
" -- Lausuen nämä sanat kääntyi Zarathustra lähteäkseen.
Page 134
Silloin Zarathustra juoksi luolalleen; ja katso! mikä näytelmä häntä odotti tämän kuuleman jälkeen! Sillä siellä he istuivat kaikki yhdessä, joiden ohitse hän oli päivällä käynyt: oikeanpuolinen kuningas ja vasemmanpuolinen kuningas, vanha loihtija, paavi, vapaaehtoinen keräjäläinen, varjo, hengeltä tunnollinen, surumielinen tietäjä ja aasi; mutta rumin ihminen oli pannut päähänsä kruunun ja kietonut ympärilleen kaksi purppuravyötä, -- sillä kaikkien rumien tavoin hän mielellään puki itsensä valhepukuun ja näytteli kaunista.
Page 145
Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, kuvapatsaaksi tullut ei, jumal-pylvähäksi ei temppelin eteen pantu, ovenvartiaksi jumalan jonkun: Ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, sydän kissan-kiihkoja täynnä, joka ikkunasta hypähtävä, suin päin joka sattumaan, joka aarniometsän vaaniva, himomielin vaaniva, juosta jott' aarniometsissä saisit kera petojen kirjavatäpläisten sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, himon-polttavin huulin, peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne rosvoten, hiipien, valhetellen: -- Tai kotkan lailla, mi kauan, kauan kuiluihin tuijottaa, kuiluihin _omihinsa_: -- -- oi kuinka ne suikertelevat alas, alle, sisälle maan yhä syvempiin syvyyksiin! -- silloin, yht'äkkiä, päistikkaa, kuin salama syöstä alas _karitsoihin_ nälänvimmassa, himoiten karitsa-riistaa, kato kaikkien karitsa-sieluin, kato kiukkuinen kaiken, mi katselee karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti, harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti! Näin: kotkamainen, pantterimainen on runoniekan kaipuu, on _sun_ kaipuusi tuhannen naamion alla, sa narri! sa runoniekka! Sa, joka ihmisen näit niin jumalana kuin lampaanakin --: _repiä_ jumala ihmisessä kuin lammaskin ihmisessä, ja repien _nauraa_ -- _se, se_ on sun autuutesi kotkan ja pantterin autuus! runoniekan ja narrin autuus! -- -- Ilmassa seljenneessä, kun kuun sirppi jo hiipii välitse purppuraruskoin vihertäin kateudesta: -- vihamielisnä päivälle, salaa jok' askeleella vitaisten ruusu-uutimiin, kunnes ne vaipuvat, yöhön vaipuvat vaalentuin: -- niin vaivuin ma itse kerran totuuden-vimmastani, päivän-kaipiostani, mies väsynyt päivään, valosta sairas, -- alas vaivuin, iltahan, varjoon: totuuden yhden tulessa janoten: -- sydän kuuma, sa muistatko vielä, .
Page 160
hän hypähti pystyyn -- "_Sääli! Sääli korkeampaa ihmistä kohtaan!_ huudahti hän, ja hänen kasvonsa muuttuivat vaskisiksi.