Ainsi Parlait Zarathoustra

By Friedrich Nietzsche

Page 221

longtemps? La lune
ne nous enivre-t-elle pas?"

O hommes supérieurs, sauvez donc les tombes, éveillez donc les
cadavres! Hélas! pourquoi le ver ronge-t-il encore? L'heure approche,
l'heure approche, - la cloche bourdonne, le coeur râle encore, le ver
ronge le bois, le ver du coeur. Hélas! hélas LE MONDE EST PROFOND!


6.


Douce lyre! Douce lyre! J'aime le son de tes cordes, ce son enivré de
crapaud flamboyant! - comme ce son me vient de jadis et de loin, du
lointain, des étangs de l'amour!

Vieille cloche! Douce lyre! toutes les douleurs t'ont déchiré le
coeur, la douleur du père, la douleur des ancêtres, la douleur des
premiers parents, ton discours est devenu mûr, - mûr comme l'automne
doré et l'après-midi, comme mon coeur de solitaire - maintenant tu
parles: le monde lui-même est devenu mûr, le raisin brunit.

- maintenant il veut mourir, mourir de bonheur. O hommes supérieurs,
ne le sentez-vous pas? Secrètement une odeur monte, - un parfum et une
odeur d'éternité, une odeur de vin doré, bruni et divinement rosé de
vieux bonheur, - un bonheur enivré de mourir, un bonheur de minuit qui
chante: le monde est profond ET PLUS PROFOND QUE NE PENSAIT LE JOUR!


7.


Laisse-moi! Laisse-moi! Je suis trop pur pour toi. Ne me touche pas!
Mon monde ne vient-il pas de s'accomplir?

Ma peau est trop pure pour tes mains. Laisse-moi, jour sombre, bête et
lourd! L'heure de minuit n'est-elle pas plus claire?

Les plus purs doivent être les maîtres du monde, les moins connus, les
plus forts, les âmes de minuit qui sont plus claires et plus profondes
que tous les jours.

O jour, tu tâtonnes après moi? Tu tâtonnes après mon bonheur? Je suis
riche pour toi, solitaire, une source de richesse, un trésor?

O monde, tu _me veux_? Suis-je mondain pour toi? Suis-je religieux?
Suis-je devin pour toi? Mais jour et monde, vous êtes trop lourds, -
ayez des mains plus sensées, saisissez un bonheur plus profond, un
malheur plus profond, saisissez un dieu quelconque, ne me saisissez pas
- mon malheur, mon bonheur est profond, jour singulier, et pourtant je
ne suis pas un dieu, pas un enfer de dieu: PROFONDE EST SA DOULEUR.


8.


La douleur de Dieu est plus profonde, ô monde singulier! Saisis la
douleur de Dieu, ne me saisis pas, moi! Que suis-je? Une douce lyre
pleine d'ivresse, - une lyre de minuit, une cloche-crapaud que personne
ne comprend, mais qui _doit_ parler devant des sourds, ô hommes
supérieurs! Car

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 15
Ken verin kirjoittaa ja mietelausein, hän ei tahdo tulla luetuksi, vaan opituksi ulkoa.
Page 21
Ja sinultakin he tahtovat myöntöä tai kieltoa.
Page 30
Eläviä muistomerkkejä sinun tulee rakentaa voitollesi ja vapautuksellesi.
Page 33
Ottakaa vaari, veljeni, joka hetkestä, jolloin teidän henkenne tahtoo puhua vertauksissa: siinä on teidän hyveenne synty.
Page 37
Niin, paljon katkeraa kuolemista tulee teidän elämässänne olla, te luovat! Siten olette te kaiken katoavaisen puoltajia ja vanhurskauttajia.
Page 38
Mutta minä olen lahjoittaja: mielelläni lahjoitan minä ystävänä ystäville.
Page 39
" -- Sentähden varokaa sääliväisiä: _heistä_ nousee jälleen raskas pilvi ihmisen yli.
Page 69
Se aika on kulunut, jolloin sattumat vielä saivat kohdata minua; ja mitä voisi sattua vielä minun osakseni, joka ei olisi jo minun omaani.
Page 77
Oi taivas minun ylläni, sinä puhdas! Korkea! Tämä on nyt minulle sinun puhtautesi: että ei ole olemassa mitään iankaikkisia järkihämähäkkejä ja -hämähäkinverkkoja: -- -- että sinä olet minulle jumalallisten sattumien tanssipaikka, että sinä olet minulle jumalpöytä jumalaisia arpoja ja arvanpelaajia varten! -- Mutta sinä punastut? Puhuinko minä sanomatonta? Herjasinko minä, kun tahdoin siunata sinua? Vai onko se kainous olla kahdenkesken, joka sai sinut punehtumaan? -- Käsketkö sinä minun menemään ja vaikenemaan, koska nyt -- _päivä_ tulee? Maailma on syvä --: ja syvempi kuin päivä milloinkaan on ajatellut.
Page 83
Viimein hän puhui näin: Minua inhoittaa tämä suuri kaupunkikin, eikä vain tämä narri.
Page 87
Kuuluttakoon viisauttansa kelloilla korviin: kaupustelijat turulla kilisyttävät pennejään yli niiden äänen.
Page 91
Näin toimittaa raskauden henki.
Page 107
"Sa armaasti irvistät mulle nyt hammasten valkean sarjan, mua sinkoo päin pahat silmäsi alta kutrisen harjan! "Yli kantojen, kivien tanssi käy jo; minä metsämies, -- sinä tahdotko koirani olla -- vai kaurisko? "Nyt rinnallein! Ja nopsasti, sa laukkaaja ilkeäsisu! Nyt ylös ja yli! -- Voi! Minut itseni kaatoi juoksussa risu! "Oi katso, ylväs, ma tässä makaan ja anon armoa! Sun kanssasi kulkisin kernaasti -- ihanampia polkuja! "-- polkuja lemmen.
Page 110
Jos minä olen merelle lempeä ja kaikelle, mikä meren lajia on, ja lempein silloin, kun se raivoisasti kiistää minua vastaan: jos tuo etsiväinen riemu on minussa, joka ajaa purjeet löytämättömän perään, jos merelläkulkemisriemu on minussa: jos minun riemuni koskaan huusi: "rannikko katosi, nyt kirposi viimeinen kahle minulta -- "-- ääretön pauhaa minun ympärilläni, aavoina välkkyvät minulle avaruus ja aika, no niin! hyvä! vanha sydän!" -- oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja sormuksien hääsormukseen, -- takaisintulon sormukseen! En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, -- se olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, oi iäisyys! _Sua rakastan, oi iäisyys!_ 6.
Page 113
Mutta kun hän siinä näin istui, kädessään keppi, ja piirusti vartalonsa varjoa maahan, mietiskellen, ja totisesti! ei itseänsä eikä varjoaan -- silloin hän pelästyi yht'äkkiä ja hykistyi kokoon: sillä hän näki varjonsa vieressä toisen varjon.
Page 118
"Ja kuitenkin! Ja kuitenkin -- miten vähän puuttui, että he olisivat hyväilleet toisiansa, tuo koira ja tuo yksinäinen! Sillä molemmathan he ovat -- yksinäisiä!" -- "Ken sinä lienetkin, sanoi tallattu yhä vielä vihoissaan, sinä loukkaat vertauksellasikin minua, etkä ainoastaan jalallasi, katso vain, olenko minä mikään koira?" -- ja näin sanoen istuva nousi ja veti paljaan käsivartensa lammikosta.
Page 119
"Että sinä kerran puhuit, oi Zarathustra: 'Henki on se elämä, joka itse uurtaa elämää', se vei ja vietteli minut sinun oppiisi.
Page 136
"Mutta käsiäni ja jalkojani minä en säästä, _minä en säästä sotilaitani_: kuinka te sitten kelpaisitte _minun_ sotaani? "Teidän kanssanne minä turmelisin jokaisen voiton itseltäni.
Page 138
"Viinistä, puhui hän, pidimme me huolen, minä ja veljeni, oikeanpuolinen kuningas: meillä on viiniä kylliksi, -- kokonainen aasi täynnä.
Page 146
Ja voi, jos sellaiset kuin sinä, rupeavat puhumaan ja meluamaan _totuudesta_! "Voi kaikkia vapaita henkiä, jotka eivät kavahda _tuollaisia_ loihtijoita.