Ainsi Parlait Zarathoustra

By Friedrich Nietzsche

Page 220

Zarathoustra, cependant, mit une
troisième fois sa main sur la bouche et dit:

_Venez! Venez! Venez! Allons! maintenant il est l'heure: allons dans
la nuit!_


3.


O hommes supérieurs, il est près de minuit: je veux donc vous dire
quelque chose à l'oreille, quelque chose que cette vieille cloche m'a
dit à l'oreille, - avec autant de secret, d'épouvante et de cordialité,
qu'a mis à m'en parler cette vieille cloche de minuit qui a plus vécus
qu'un seul homme: - qui compta déjà les battements douloureux des
coeurs de vos pères - hélas! hélas! comme elle soupire! comme elle rit
en rêve! la vieille heure de minuit, profonde, profonde!

Silence! Silence! On entend bien des choses qui n'osent pas se dire
de jour; mais maintenant que l'air est pur, que le bruit de vos coeurs
s'est tu, lui aussi, - maintenant les choses parlent et s'entendent,
maintenant elles glissent dans les âmes nocturnes dont les veilles se
prolongent: hélas! hélas! comme elle soupire! comme elle rit en rêve! -
n'entends-tu pas comme elle te parle _à toi_ secrètement, avec
épouvante et cordialité, la vieille heure de minuit, profonde, profonde!

O homme, prends garde!


4.


Malheur à moi! Où a passé le temps? Ne suis-je pas tombé dans des
puits profonds? Le monde dort -

Hélas! Hélas! Le chien hurle, la lune brille. Je préfère mourir,
mourir que de vous dire ce que pense maintenant mon coeur de minuit.

Déjà je suis mort. C'en est fait. Araignée, pourquoi tisses-tu ta
toile autour de moi? Veux-tu du sang? Hélas! Hélas! la rosée tombe,
l'heure vient - l'heure où je grelotte et où je gèle, l'heure qui
demande, qui demande et qui demande toujours: "Qui a assez de courage
pour cela? - qui doit être le maître de la terre? Qui veut dire: c'est
_ainsi_ qu'il vous faut couler, grands et petits fleuves!" - l'heure
approche: ô homme, homme supérieur prends garde! ce discours s'adresse
aux oreilles subtiles, à tes oreilles - QUE DIT MINUIT PROFOND?


5.


Je suis porté là-bas, mon âme danse. Tâche quotidienne! tâche
quotidienne! Qui doit être le maître du monde?

La lune est fraîche, le vent se tait. Hélas! Hélas! avez-vous déjà
volé assez haut? Vous avez dansé: mais une jambe n'est pas une aile.

Bons danseurs, maintenant toute la joie est passée. Le vin s'est
changé en levain, tous les gobelets se sont attendris, les tombes
balbutient.

Vous n'avez pas volé assez haut: maintenant les tombes balbutient:
"Sauvez donc les morts! Pourquoi fait-il nuit si

Last Page Next Page

Text Comparison with Dionysos: Valikoima runoja

Page 0
Mihin tartun, syttyy valo, minkä jätän, hiiltyy palo: liekki olen varmasti! TÄHTI-MORAALIA Määrätty tähtiradoillen, mit' yöstä, tummuudesta sen? Pyhänä käy kautt' ajan tään! Sen saastaa kuin et näkiskään! Maan kaukaisimman valos on: Suursynti säälis olkohon! Yks käsky vain: oo tahraton! YSTÄVYYDELLE Terve, ystävyys! Ens aamurusko mun toiveheni korkeimman! Oi usein tuntui kuin loputon ois tie ja yö, ja elo inha, vailla maalia! Kaks kertaa elää tahdon, kun silmässäsi voiton ja huomenhohteen näin, sa rakkain jumalatar! VUORIJÄÄTIKÖLLÄ Paahteessa keskipäivän, enskerran kesä kun vuorille nousee, poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu: hän haastaa silloin myös, toki _näemme_ sanansa vain.
Page 1
Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! Oi hedelmä puun, sa vapiset, lankeat maahan? Salatiedon minkä sulle yö opetti, kun jäätävä kauhu sun poskes, sun purppuraposkesi peittää? -- Sa vaiti oot, et vastaa? Ken puhuu vielä? -- -- Tää syksy on: se -- vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! -- "En kaunis oo" -- niin puhuu syksyn kukkanen --, "toki lemmin ma ihmisiä ja lohdutan ihmisiä -- he vielä kukkia saavat nähdä, ja puoleeni kumartua ah!.
Page 2
.
Page 3
sen _accent aigu_.
Page 4
Tanssi, tanssi kavalilla vaahtoharja lainehilla -- luoja _uutten_ tanssien! Tanssimme saa tuhat tapaa, taitehemme -- olkoon vapaa, tietehemme -- iloinen! Kukkasista kuulun tiemme kukoistuksen, lehvän viemme seppeleeksi kunnian! Karkeloimme sylitysten kera porttoin, pyhimysten, jumalan ja maailman! Ken ei tanssi tuulten lailla, viihdy sitehiä vailla, raihnas, raajarikkoinen, ken on hurskaan-liukaskieli, hyve-pöllö, mietomieli, taivaamme ei ole sen! Tuprutamme tomut teiden sieraimihin nääntyneiden, puhdistamme rannikon! Heikon rinnan hengityksen, velton silmän väsymyksen täältä väistyminen on! Kirkkaan taivaan sumentajat, pilvet, elon rumentajat edestämme väistyvi! Pauhatkaamme .
Page 5
.
Page 6
"Nämä kuninkaat voivat tosin vielä näyttää hyvää naamaa meidän edessämme: mutta jos heillä ei olisi yhtään todistajaa, niin minä lyön vetoa, että tuo ilkeä leikki valtaisi jälleen heidätkin, -- vaeltavien pilvien, kostean alakuloisuuden, peitettyjen taivasten, varastettujen aurinkojen, ulvovien syystuulien ilkeä leikki, -- meidän ulvontamme ja hätähuutomme ilkeä leikki: jää meidän luoksemme, oi Zarathustra! Täällä on paljon kätkettyä kurjuutta, joka tahtoo puhua, paljon iltaa, paljon pilveä, paljon helteistä ilmaa! "Sinä ravitsit meitä vahvalla miehenruualla ja voimakkailla lauseilla: älä salli, että jälkiruuan aikana mietomieliset naiselliset henget karkaavat jälleen kimppuumme! "Sinä yksin teet ilman ympärilläsi voimakkaaksi ja kirkkaaksi! Löysinkö minä milloinkaan maan päällä niin hyvää ilmaa kuin sinun tykönäsi luolassasi? "Monta maata minä olen nähnyt, minun nenäni on oppinut koettelemaan ja arvostelemaan monenlaista ilmaa: mutta sinun tykönäsi minun sieraimeni maistavat suurimman nautintonsa! "Ellei ehkä --, ellei ehkä --, oi suo anteeksi vanha muisto! Suo anteeksi vanha jälkiruokalaulu, jonka minä sepitin kerran erämaan tyttärien joukossa.
Page 7
Haa! Juhlallista! Arvokas alku! afrikalaisen juhlallista! jalopeuran arvoista tai moraalisen möly-apinan -- mut teille ei mitään, te ystävättäret armahimmat, joiden jalkojen juureen mun, europalaisen palmujen alle, on istua suotu.
Page 8
Sit' epäilen kuitenkin ma epäilijä, sill' enhân ma suotta tule Europasta, jok' on epäileväisempi kuin kaikk' aviovaimot.
Page 9
.
Page 10
Miks väistyi Zarathustra ihmisten, eläinten luota? Miks äkkiä pakeni mannerta hän? Kuus tuntee hän yksinäisyyttä --, mut yksinäinen ei kylliksi merikään ollut, hän saarelle nousi, vuorella liekiksi muuttui, hän onkensa etsien aavoille heittää, on jäljellä _seitsemäs_ yksinäisyys.
Page 11
.
Page 12
Ei! Saavu taas! Tuo kidutuksesi kaikki! Sua kohti kyynelvirtani nyt kaikki juoksee ja sydänliekkini viimeinen se sinulle liekkii.
Page 13
.
Page 14
.
Page 15
savu, etkö sa ilmoita taivaltajalle, ett' ystävällinen liesi lähellä loimuaa? Mutkia tehden kulkevat suuret ihmiset, virrat, mutkia tehden, mut maaliinsa: se heidän on parhain rohkeutensa, he teitä polveilevia ei pelkää.