Ainsi Parlait Zarathoustra

By Friedrich Nietzsche

Page 123

de nuit: ils
savent maintenant souffler dans la corne, circuler la nuit et réveiller
de vieilles choses endormies depuis longtemps.

J'ai entendu hier dans la nuit, le long des vieux murs du jardin, cinq
paroles à propos de ces vieilles choses: elles venaient de ces vieux
veilleurs de nuit tristes et grêles.

"Pour un père, il ne veille pas assez sur ses enfants: des pères
humains font cela mieux que lui!"

"Il est trop vieux. Il ne s'occupe plus tu tout de ses enfants", -
ainsi répondit l'autre veilleur de nuit.

"_A-t-il_ donc des enfants? Personne ne peut le démontrer s'il ne le
démontre lui-même! Il y a longtemps que je voudrais une fois le lui
voir démontrer sérieusement."

"Démontrer? A-t-il jamais démontré quelque chose, _celui-là_? Les
preuves lui sont difficiles; il tient beaucoup à ce que l'on _croie_ en
lui."

"Oui, oui! La foi le sauve, la foi en lui-même. C'est l'habitude des
vieilles gens! Nous sommes faits de même!" -

- Ainsi parlèrent l'un à l'autre les deux veilleurs de nuit, ennemis de
la lumière, puis ils soufflèrent tristement dans leurs cornes. Voilà
ce qui se passa hier dans la nuit, le long des vieux murs du jardin.

Quant à moi, mon coeur se tordait de rire; il voulait se briser, mais
ne savais comment; et cet accès d'hilarité me secouait le diaphragme.

En vérité, ce sera ma mort, d'étouffer de rire, en voyant des ânes
ivres et en entendant ainsi des veilleurs de nuit douter le Dieu.

Le temps n'est-il pas depuis _longtemps_ passé, même pour de pareils
doutes? Qui aurait le droit de réveiller dans leur sommeil d'aussi
vieilles choses ennemies de la lumière?

Il y a longtemps que c'en est fini des dieux anciens: - et, en vérité,
ils ont eu une bonne et joyeuse fin divine!

Ils ne passèrent pas par le "crépuscule" pour aller vers la mort, -
c'est un mensonge de le dire! Au contraire: ils se sont tués eux-mêmes
à force de - _rire_!

C'est ce qui arriva lorsqu'un dieu prononça lui-même la parole la plus
impie, - la parole: "Il n'y a qu'un Dieu! Tu n'auras point d'autres
dieux devant ma face!" - une vieille barbe de dieu, un dieu coléreux et
jaloux s'est oublié ainsi: - c'est alors que tous les dieux se mirent à
rire et à s'écrier en branlant sur leurs sièges: "N'est-ce pas là
précisément la divinité, qu'il y ait des dieux - qu'il n'y ait pas un
Dieu?"

Que celui qui a des oreilles pour entendre entende. -

Ainsi parlait Zarathoustra dans la

Last Page Next Page

Text Comparison with Näin puhui Zarathustra Kirja kaikille eikä kenellekään

Page 5
"Liian kauan kaiketi minä elin vuorilla, liiaksi kuuntelin minä puroja ja puita: nyt puhun heille kuin vuohipaimenille.
Page 7
9.
Page 11
Uuden ylpeyden opetti minulle Minäni, sen opetan minä ihmisille: ei enää pistää päätään taivaallisten asiain hietaan, vaan kantaa sitä vapaana, maallista päätä, joka luo maan tarkoituksen! Uuden tahdon opetan minä ihmisille: tahtoa sitä tietä, jota ihminen on umpimähkään kulkenut, ja kutsua sitä hyväksi eikä enää hiipiä siltä pois, kuten sairaat ja kuolevat! Sairaita ja kuolevia ne olivat, jotka halveksivat ruumista ja maata ja keksivät taivaallisen maansa ja lunastavat verenpisarat: mutta vielä nämäkin suloiset ja synkät myrkyt he ottivat ruumiista ja maasta! Kurjuuttaan he tahtoivat paeta, ja tähdet olivat heille.
Page 15
Rohkeus, joka peloittaa kummitukset.
Page 28
Liian makeita hedelmiä -- niistä ei soturi pidä.
Page 29
Silloin tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi tuskasta.
Page 42
He leikkivät meren rannalla, -- silloin tuli aalto ja tempasi heiltä heidän leikkikalunsa syvyyteen: nyt he itkevät.
Page 44
" Ja sellaisia ei heistä ole tulevakaan! Mitä sitten olisi minun rakkauteni yli-ihmiseen, jos minä toisin puhuisin? Tuhansia siltoja ja portaita myöten heidän tulee tunkeutua tulevaisuuteen, ja yhä enemmän sotaa ja erilaisuutta on heidän välilleen asetettava: niin antaa suuri rakkauteni minun puhua! Kuvien ja kummitusten keksijöitä on heistä tuleva keskinäisissä vihollisuuksissaan, ja kuvillaan ja kummituksillaan he tulevat vielä taistelemaan korkeimman taistelun toisiaan vastaan! Hyvä ja paha, ja rikas ja köyhä, ja korkea ja matala, ja arvojen kaikki nimet: aseita ne ovat olevat ja kalskuvia merkkejä siitä, että elämän alati täytyy voittaa jälleen itsensä! Pilareineen ja portaineen se tahtoo rakentaa itsensä korkeuteen, elämä itse: avaraan kaukaisuuteen se tahtoo silmäillä ja etsiä autuaita kauneuksia, -- _siksi_ se tarvitsee korkeutta! Ja koska se tarvitsee korkeutta, niin se tarvitsee portaita ja portaiden ristiriitaa sekä kohoavien! Kohota tahtoo elämä ja kohoten voittaa itsensä.
Page 45
Ja moni mahtava, joka tahtoi ajaa hyvin kansalla, valjasti hevosiensa eteen vielä -- pienen aasin, ylistetyn viisaan.
Page 49
Totisesti, liian nopeasti te kuolitte minulta, te pakolaiset.
Page 73
Kuulinko minä koiran milloinkaan ulvovan niin? Minun ajatukseni kulki taaksepäin.
Page 74
Vielä viheriöivät minun lapseni ensimäisessä keväässään, seisoen lähellä toisiansa ja yhdessä tuulien ravistamina, minun yrttitarhani ja parhaimman maani puut.
Page 82
"Täällä mätänevät kaikki suuret tunteet: täällä saavat vain kalisevan kuivat pienet tunteet kalista! "Etkö sinä tunne jo hengen teurastus- ja keittohuoneiden hajua? Eikö tämä kaupunki höyryä teurastetun, hengen huurusta? "Etkö sinä näe sielujen roikkuvan retkuvien likaisten ryysyjen tavoin? -- Ja he tekevät vielä sanomalehtiäkin näistä ryysyistä! "Etkö sinä kuule, miten henki on tullut täällä sanaleikiksi? Inhoittavaa sanasolkkua se antaa ylen! -- Ja he tekevät vielä sanomalehtiäkin tuosta sanasolkusta.
Page 89
Hekuma: korkeamman onnen ja korkeimman toiveen suuri onnenvertaus.
Page 108
-- Mutta sillä kertaa oli Elämä minulle rakkaampi kuin viisauteni kaikki milloinkaan oli ollut.
Page 123
"Ken lienetkin, vaeltaja, puhui hän, auta eksynyttä, etsiväistä vanhusta, jonka täällä helposti voi käydä pahoin.
Page 131
" Näin puhui Zarathustra sydämelleen ja juoksi sieltä pois.
Page 133
Mutta tämä on se salaperäinen juhlallinen hetki, jolloin yksikään paimen ei puhalla huiluaan.
Page 141
Te luovat, te korkeammat ihmiset! Raskas on vain omasta lapsestaan.
Page 143
"Oi puhtaita tuoksuja minun ympärilläni, huudahti hän, oi autuasta hiljaisuutta minun ympärilläni! Mutta missä ovat minun eläimeni? Esille, esille, minun kotkani ja minun käärmeeni! "Sanokaa minulle, eläimeni: nämä korkeammat ihmiset -- eivätkö ne ehkä _haise_ hyvältä? Oi puhdas tuoksu minun ympärilläni! Nyt vasta minä tiedän ja tunnen, kuinka minä rakastan teitä, eläimeni.